perjantai 30. maaliskuuta 2018

Kadonnutta treenimotivaatiota etsimässä.


 Kolme viikkoa sitten eksyin Turkuun, William Halinin hakutreeneihin.
Ensin jännitin aivan hirveästi, me ei olla treenattu sitten kennellinjan vieraissa porukoissa, aina ollut ympärillä joitain tuttuja.
Ajeltiin Turkuun tunti, pääsin heti maalimiehen hommiin ja tuntui kuin olisin ollut jälleen "kotona." Jännitys kaikkosi hyvää vauhtia, kun sai istua piilosilla.

Päätettiin, että lasketaan Nitrokin kokeiluksi metsään. Se ei ole hakuillut myöskään lähes kahteen vuoteen. Siinä sitten pyörittelin kaikkia kauhuajatuksia, siitä mitä kaikkea voisi tapahtua.
Kaksi pistoa, vaihtoehtoisella hakukoulutuksella, eli koira lasketaan vain irti ja annetaan itse "tajuta" jutun juoni. Ei mitään alkuvalmisteluita, joihin itse olin tottunut. Ei koiraa sivulle ja lähetystä metsään. Siinä sitten mietin, mahtaako muistaa kun poistetaan kaukaisesti tutut "vinkit" kuvioista.

Mutta p*rk*l*, raitaherra pinkoi suoraa takalinjalle, yhtään pysähtymättä. Valehtelemassa meni alle 15 sekunttia kun radiopuhelimessa soi hälytys, koira oli löytänyt maalimiehen.
Siinä sitten tuli mietittyä, miksi me harrastetaan Tokoa, kun tuo syttyy toisesta lajista näin paljon enemmän?
Sitä en kiellä etteikö se Tokosta tykkäisi, aina yhtä innolla tekemässä asioita, mutta puolivillainen totuushan on se, että me ollaan "kisatavoitteisesti" treenattu kohta kaksi vuotta, edistystä on tapahtunut huimasti, muttei me vieläkään kokeisiin mentäisi, jos ei ihmettä tapahdu ja koira löydä hiljaisuutta. Tottakai PK-puolella tulee miinusta ääntelystä, muttei mielestäni niin rankalla kädellä kuin Tokosta.

Parin treenikerran jälkeen aloin etsimään aktiivisesti Someron ympäriltä treeniryhmää, johon voisimme liittyä. Samalla ilmottauduin kahden eri seuran jäseneksi ja näillä näkymin tullaan treemaan kahdessa eri hakuryhmässä.

Pohdin, löytäisimmekö ryhmää jossa osattaisiin johdattaa minua, todella osaamatonta ohjaajaa (liittyen pk-lajeihin), eteenpäin. Sekä kertoa, miten tuollaista lähes "valmista" pojankloppia tulisi viedä eteenpäin.
Sen lisäksi olen hieman huolissani, löydetäänkö me maalimiehiä, jotka osaavat käsitellä äärettömän kiihkeää koiraa, joka menee haukulle sellaisella raivolla etten toista ole vielä nähnyt.
Eihän tuo ikinä kajoa maalimieheen sopimattomasti, mutta se on erittäin röyhkeä eläin, kun mamma seisoo keskilinjalla ja on metsässä "vieraan kanssa," jos palkasta näkyy jotain, sehän menee ja varastaa sen.
Viime kesänä se teki pari muistutus juttua hausta, kasvattileirillä. Silloin kyllä maalimiehet sanoivat, että käyttäytyi erittäin korrektisti palkkojen ollessa piilossa.

Joten mitä tehdä, jos haku ei lähdekään käynnistymään?
Meillä on varalaji, metsäjälki. En tiedä, miten Nitro on jäänyt paitsioon esineilmaisussa jäljellä, kun projektikoiralle opetin 
aiheen hyvinkin nopealla tahdilla ja sen ilmaisu oli mielestäni aivan mahtava, joten raitapaita on nyt kohta viikon harjoittanut myös kyseistä taitoa. Kyllä se siitä.

Meillähän on periaatteessa tottis kunnossa (lukuunottamatta ääntelyä liikkeiden välissä), sekä esineruudusta se on ainakin osannut vuosi sitten suunnilleen tekniikan.
Mielenkiinnosta jäädään seuraamaan mitä näistä "kursseista" tullaan saamaan irti, metsäjälkeenkin löydettiin ryhmä ja päästään siinäkin starttaamaan ensikuun alussa.

Tokokurssillekin osallistutaan Toukokuussa ja toivotaan että saataisiin edes se TK1 tehtyä, jos saadaan tunnetila viimein hiottua kuntoon. Liikkeethän tuolla on hallussa.

Valmistuin Joulukuun lopulla projektikoiralinjalta kiitettävin arvosanoin ja itse näytöstä sain suullisena palautteena. "Jatka samaan malliin, sun koiranlukutaitoa kentällä on ilo katsoa."
Palautteen antoi vielä kaiken lisäksi ihminen, joka on jonkin verran pyörinyt virkakoirien parissa, joka antoi minulle aivan uutta itsevarmuutta siihen, että saatan oikeasti jopa olla "hyvä siinä asiassa mitä teen"

Edelleenkin haluaisin tehdä projektikoirien koulutuksesta ammatin, mutta kokemusta täytyisi kartuttaa vielä pitkän tovin verran. Joten päädyin valmistumisen jälkeen muuttamaan Somerolle ja asunkin nykyään kämppiksenäni Lohdunkantaja,
Nitro on rakastunut Jonnan valkkariin Nuuttiin aivan korviaan myöten ja tämän myötä palannut jonnekin menneisyyteensä "pentuna" se leikittää ja "hoivaa," jopa päästää valkkarin viereen nukkumaan, mitä se ei sallisi miltään muulta koiralta.

Näillä näkymin on siis tulossa erittäin aktiivinen kesä koirarintamalla. Toivotaan, että se tuottaisi tulosta halutulla tavalla ja mekin altaisiin vihdoinkin tahkoamaan tuloksia.

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Hollanninpaimenkoira Tietokanta


Jotkut varmasti huomasivat, että sivun yläkulmaan on ilmestynyt tällainen logo.
Ajattelin avata hieman ajatustani kyseisen sivun perustamisen taustoista sekä kertomaan tarkoitustani sivun taustalla.

Olen jo pitkään miettinyt, että Hollanninpaimenkoirillakin pitäisi olla jonkinlaista tietokantaa. Hieman samankaltaista kuin lappalaiskoira galleria, sellaista josta voi hakea tiettyjä koiria, katsella niiden tietoja, kuvia ja videoita.

Alkuperäisesti olisin halunnut vain jalostuskoiralistan, mutta toisaalta laajempi tietokanta sai enemmän kannatusta, joten lähdetään sitten näinkin pienestä  kuin koko Suomen holskukanta.
Toki toivottavaa olisi, että omistajat itse laittaisivat tietojaan koiristaan, niin saataisiin omistajan omat kertomukset, sekä kuvat koirasta kerta heitolla samoille sivuille.

Hollanninpaimenkoira on rotuna populaatiollisesti kovin pieni ja jalostusmateriaali vähenee... vähenee ja vielä vähenee. Koirat ovat sukua keskenään ja uutta verta ei ole helppoa saada tai edes löytää.
Sen lisäksi rodun harrastajat pääsisivät tutustumaan rotuun hieman syvemmin ja toivonkin että mahdollisimman moni rodun harrastaja innostuisi mielipidekirjoitusten sekä treenauspostausten avulla tuomaan omia koiriaan esille ja mikä tärkeintä omia kokemuksiaan rodun parissa.

Tarkoituksenani ei todellakaan ole perustaa mitään "villiä länttä" vaan informatiiviset sivut niille, joita rotu kiinnostaa. Tämän lisäksi tuonne saadaan kirjatuksi sellaisia tietoja, mitä ei välttämättä koiranettiin saa julkiseksi.
Toki sivusto on vasta alkutekijöissään ja se tulee varmasti muuttumaan useasti, tekemällä oppii eikö?

Pyrin pitämään koirien ilmottamis kynnyksen mahdollisimman matalana, jotta saataisiin mahdollisimman laajat "tietopankit" joihin jokaisen olisi helppo lähettää tietojaan.

Tiedän, että vastaavia sivustoja on. Toki omalle sivustolleni ei pääse kirjautumaan sillä omat taitoni loppuvat kesken varsinkin siinä kohtaa jos tarvitsee lähteä koodaamaan sivuja.
Joten yritän pitää toiminnan sen verran yksinkertaisena, että bloggerin ominaisuudet riittäisivät täyttämään tarpeet.

Toivotaan että sivusto saisi tuulta alleen ja mahdollisimman monet osallistuisivat sivujen kehittämiseen ja ideointiin. Samalla pääsisin itse vaikuttamaan positiivisesti rotuun, jonka hyväksi tahtoisin toimia enemmän kuin oma aika riittää.

Sivu tulee alkuun ainakin pyörimään yksin minun kauttani, joten päivitystahti ei tule välttämättä tule olemaan mikään päätä huimaava. Pyrin kuitenkin lisäämään jokaisen ilmoitetun koiran ja mielipide tekstin pikinmiten sekä vastaamaan kysymyksiin jotka pyörivät yleisön mielessä.

Käythän selaamassa sivujani, kerro alas omia kokemuksiasi ja ideoitasi. Kaipaisisiko oma rotusi tällaista tietokantaa?

Sivuja voit käydä katsomassa, sekä seuraamassa osoitteesta.

Hollanninpaimenkoira Tietokanta








tiistai 3. lokakuuta 2017

Kun asiat loksahtelevat paikoilleen.



Aika etenee. Facebook juuri muistutti että Kennellinjan aloituksesta on 4 vuotta.
Välillä mietin kuinka kivaa sinne olisi vain palata ja elää sitä aikaa hieman uudestaan.
Monta kertaa olen sanonut että haluaisin muuttaa pohjanmaalle pysyvästi, siellä vaan oli sitä jotain mikä jäi sisimpään todella voimakkaasti.

Aikaa edellisestä kirjoituksesta on paljon, asiat ovat hieman jo muuttuneet.
Pörri lähti omaan kotiinsa heinäkuun loppumetreillä.
Kesäkuu tosiaan vieteltiin koulussa, treenaten neljä päivää viikossa projektikoiria. Edistystä tapahtui monissa asioissa.
Vantun vahvuus on selkeästi etsinnöissä. Esineet ovat tällä hetkellä todella pop. Tuntuu, ettei tuo muuta haluaisikaan etsiä kuin esineitä. Ilmaisutkin on todella päteviä.

Kesäloma alkoi heinäkuussa. Vieteltiin melko täyspäiväisesti päivät mökillä Nitron ja Vantun kanssa. Koirat saivat rallatella vapaana koko kesän monta tuntia päivässä ja tuntui tuo maalaiselämä maistuvan kummallekin.
Treenaamista ei todellakaan unohdettu ja illat vietinkin käyttäen aikaa Vantun esine-etsintöihin ja Nitron tottiksiin.

Nitro edistyi kesän aikana huimasti. Hiljaisuus eteni ja käytiin näyttämässä työn tulosta kasvattileirilläkin Kiimingissä.
Sanoisinko että todella mielenkiintoinen leiri. Paikalla oli lähes kaikki Nitron sisarukset sekä useita C-cakruja.
Nitrohan otti leiristä kaiken ilon irti ja päätti ekaa kertaa elämässään olla palauttamatta palkkoja. Siellä kuulkaas herra raidallinen juoksenteli ympärilläni, eikä ollut aiettakaan palauttaa aarrettaan. Palauteltiin vähän muistia ja rallattelu alkoi helpottaa selkeästi kolmen päivän aikana.
Sellaisia hyviä huomioita tuli, että ohjaajan pitäisi selkeyttää omaa toimintaansa sekä toimia hieman rauhallisemmin.

Suurin etappi kuitenkin ollaan varmasti jo saavutettu sillä, että Nitro pystyi rentoutumaan maahan kesken reenien eikä alkanut haukkumaan normaaliin tapaansa vaikka keskustelimme reenin ohessa.

Nitrohan on harrastanut melko pitkään sitä, että jos minä puhun kentällä muille tai se joutuu hieman odottelemaan ennen kuin lähdetään hommiin niin äänihuulet aukesivat melko varmasti täpäkkään haukkumiseen joka ei meinannut saada loppuaan.
Fiilis oli aivan loistava kun näki koiran makaavan hyvällä ilmeellä eikä sillä ollut aiettakaan hermoilla odottamisista huolimatta.

BH koekin tuli tallattua melko kiitettävällä suorituksella lävitse. Toki nämä odottelut selkeästi Nitrolle vielä hankalia, mutta itse suoritus oli aivan yliveto tuon raidallisen osalta. Hyvää, teknistä sekä korkea vireistä tottista ilman sitä ääntelyä. Vielä kun saataisiin väli rauhoittumiset kuntoon niin se viimeinen niitti olisi sitten siinä.

Sain myös iloisen uutisen koulun puolesta sillä se pitkään haaveilemani pentuprojekti toteutuisi pitkän odotuksen jälkeen. Melkein voisin sanoa sarkastisesti olevani hieman katkera kun näitä aikuisia koiria laitettiin perä jälkeen, mutta jouduin pyörtämään pääni. Opinahjo on ollut niin paljon suurempi jo aikuistuneiden koirien kanssa joilla on jo jotain käytösmalleja pohjalla.
Pakko se on myöntää, että olen huomannut välillä ajatukseni ailahtelevan sinne tammikuuhun kun sain tietää Pörrin siirtyvän minun ohjaukseeni.
Osittain näiden hyvien päätöksien ansiosta tuntuu että opit ovat kaksin ellei kolminkertaisia näinkin lyhyenä aikana kuin yhdeksän kuukautta.

Viime kuussa laumaan astui siis projektikoira numero 3 (tai siis 4, jos Antero lasketaan), pieni mutta erittäin päättäväinen saksanpaimenkoira Seppo saapui viihdyttämään arkeani.
Nyt niitä on sitten kaksi. Nitro juoksi ekat kaksiviikkoa tuonta pientä pirajaa karkuun, Vanttu on taas todella kiinnostunut mutta tuppaa leikkimään hieman rajusti pienemmän kanssa.
Olen kuitenkin yllättänyt Nitron pariin kertaan leikittämässä pentua, joten ei Seppo varmasti ole niin kamala kuin Nitron ulkoinen olemus antaa ymmärtää.


Kuten videosta näkyy Sepon kanssa on aloitettu tottiksien pohjat, edetään suht hyvään tahtiin näiden asioiden parissa ja pidetään huolta siitä tärkeimmästä eli tunnetilasta. Tehdään ne pohjat kunnolla, jottei tarvitse jälkikäteen korjailla.
Sen lisäksi Sepon kanssa tullaan tekemään niin ID-jälkeä kuin etsintöjä.
Tällä hetkellä pentu vaikuttaa erittäin lupaavalta ja toivottavasti myös on sitä tulevaisuudessa.

Vanttukin on edistynyt monella osa-alueella. Esineilmaisut ovat tällä hetkellä todella vahvalla pohjalla ja malinois yrittää tarjota niitä melko hyvälläkin menestyksellä. Tottikset ovat edistyneet koiran saapumisesta tasaiseen tahtiin eikä tuo kyllä ole yhtään huonompi etsinnöissäkään.
Sillä on toki omia pieniä vikojaan, mutta yleisilmeeltään todella positiivinen malinois, josta olisi vaikka mihin myös kisapuolella.




Hollanninpaimenkoirien IPO rm, tuli myös edustettua koulun puolesta ja täytyy sanoa että tuollaiset kekkerit ovat niin erilaiset "livenä"
Erittäin mielenkiintoisia koiria sekä hyviä ohjaajia. Oli mukava nähdä holskujen eroavaisuuksia vaikka kyse olikin vain yhdestä karvamuunnoksesta. Kyllä siinä seuratessa pieni inspiraation kärpänen pääsi puremaan ja tuli sellainen fiilis että Nitrolla ja mulla on vielä paljon toivoa kisarintamalle.
Kamerakin pääsi laulamaan jokaisen osallistuneen koirakon verran, kuvia tuli napattua reilu 600 ja niitä olenkin lajitellut sekä käsitellyt vasta kourallisen.
Juuri hetki sitten vilkaisin jo photoshopin läpikäyneitä kuvia, enkä enää olekaan niin tyytyväinen lopputulokseen. Katsotaan lähteekö kuvat uudelleen käsittelyyn ennen julkaisua, mutta toivottavasti ne löytäisivät tiensä internettiin parin viikon sisään.

Nitrokin pääsi edustamaan varakoirana esityksessä, meinasi hieman olla liian kivaa kun suoraan saikulta pääsi rallattelemaan taistelutekniseen esitykseen ilman sen kummempia harjoitteluita.
Suoriuduttiin kuitenkin kunnialla loppuun paria virhettä lukuunottamatta.
Nitro siis kastroitiin n. pari viikkoa sitten, jalostusarvoahan tuolla ei valitettavasti luustonsa vuoksi ole vaikka muita ominaisuuksia olisi ollut kuinka.

Tässä pientä tilanne katsausta, toivotaan että saisin päiviteltyä blogia hieman useammin. (tuskin)
















lauantai 26. elokuuta 2017

BH Hevossaaren Bond

Yksi etapeista saavutettu.

Tänään suoritettiin Harjavallassa BH koe hyväksytysti.
Alussa tuo haukkui, arvostelussa haukkui mutta itse suorituksessa oli hiljaa sekä kaupunkiosuudella eteni näppärästi.
Ohjaaja teki kaksi kaaviovirhettä, mutta ilmeisesti pysyin ihan hyvin laskuissa.

Suorituksen kruunasi tuomarin sanat "Sulla on hyvin koulutettu koira" 



sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Long time no see.



Aika tuntuu häviävän kuin itsestään. Kyllähän me ollaan paljon tehtykin asioita. Treenattu, opiskeltu ja opittu tuntemaan projekteja vielä vähän paremmin.
Nitron treenit ovat alkaneet tuottamaan tulosta, otimme nyt vähä aikaa sitten käyttöön kentältä poistamisen kun äänihuulet aukeavat haukkuun. Poistamisia ei tarvinnut toistaa montaakaan kertaa kun tuo raitainen tajusi idean ja alkoi jopa  miettimään mitä kaikkea muuta voisi tehdä haukkumisen sijaan.

Nitrolla kun on ollut todella pitkään, että jos se hetkeksikään tunsi olonsa epävarmaksi, sen ensimmäinen tarjoama asia oli haukkuminen. Oli hauska huomata, että jo ekalla kerralla Nitron pää alkoi raksuttaa, eikä se tarjonnut haukkumista niin nopeasti kuin yleensä. Se selvästi alkoi jopa hieman miettimään, että onkohan se räksyttäminen sittenkään kannattavaa.
Ruvettiin pian tämän yhteydessä toistamaan kaavaa, kentälle tullessa paikkamakuu, jos olet hiljaa pääset tekemään hommia. Jos rupeat ääntelemään joudut takaisin autoon.
Treenatessa palkkaus ja pienen leikkimisen jälkeen jälleen paikkis. Jos olet hiljaa saat jatkaa töitä. Treenit muuttuivat kerta heitolla yksinkertaisemmaksi ja saan jopa nykyään puhua kentällä muille osallisille ilman että tuo rupeaa vastustamaan asiaa äänellisesti.

Haukkumisen jäädessä pois, jäi vinkuminen eli piippaus. Aloituksissa sekä kiihdyttävissä tilanteissa tapahtui tätä pakonomaista piippausta.
Jos piippaat palautetaan koira aloituspaikkaan hieman puhutellen ja pyydetään suorittamaan liike uudestaan. Jos piippi pysyy nielaistuna palkataan koira heti vapauttamalla ja sosiaalisesti. Annetaan koiran tarjota itse keskittymistä ja ei palkkailla sillä lelulla niin useasti.
Usein turvaudun tuttuun ja turvalliseen. Jonka seurauksena kaksi ja puolivuotias koira on edelleenkin hieman pihalla mitä on sosiaalinen palkkaus. Olen perustellut usein sen sillä, ettei Nitro voi sietää omaa hihkumistani ja sehän alkaa mölyämään jos kiihtyy.
Kappas kumma kun ruvettiinkin vaan tekemään treenejä sosiaalisella painoittaen alkoi tuokin otus hyväksymään asian ja ääntelystä annettiin selkeä äänellinen huomautus, mutta kehuttiin heti kun koira hiljeni palkkauksen aikana. Vähän niinkuin kerrottiin, että saat kiihtyä, mutta et siltikään äänellä.

Tuo raitapaita on fiksumpi kuin annan ymmärtää. Tästäkään ei tarvinnut montaa toistoa suorittaa kun sosiaalinen palkkauskin alkoi pelaamaan jonnin verran paremmin. Ollaan nyt itsenäisesti treenattu, lelupalkkauksen ollessa huomattavasti vähemmällä. Se on nyt se satunnainen palkinto jonka saat silloin tällöin muun palkkauksen lisänä.
Ollaan nostettu häiriöitäkin ja oli ilo huomata, että kahden koirakon treenatessa meidän lisäksi pystyi N suoriutumaan seuruusta hiljaisesti ja keskittyneesti.  Nyt vielä pitäisi muistutella itseään pitämään treenit suunnitelmallisina sekä oikeasti tavoitella jotain. Asettaa itselleen jonkinlainen lopputulema.
Katsellaan jos saisin kuvattua näitä treenejä ihan videolle.


Pörrin kanssa on sujunut hyvin ja se on edistynyt hyvällä mallilla tottiksissa. Yhteiselo kahden uroksen välillä on yllättävän mutkatonta.
Tai siis kolmen, viime kuussa taloon asteli toinen projektikoira Vanttu. sekin edustaa rodultaan Malinoisia. Eikä sen suuremmalla ikäerolla poikiin verrattuna.

Hieman jännitin miten saan arjen pyörimään kolmen uroksen kesken, mutta helpostihan se luoviutui lopulta. Pörri ulkoilee yksinään kanssani ja ilokseni Vanttu ja Nitro pystyvät juoksentelemaan yhdessä. Eihän se mitään suorasanaista leikkiä ole, mutta kyllä ne rallittavat menevään kun yhdessä laskee. Nitrokin näyttää siltä, että juoksukaveri on ollut kaivattu juttu, toki Nitro olisi ehkä toivonut narttua tai nuorempaa tulokasta, kun painimisleikkejä ei voida kuvitellakaan. Ne käyvät helposti isojen poikien egon päälle.

Viime viikolla juuri tuumasinkin, että hassua mitä kauemmin tätä koulua käy. Sitä vähemmän paikkoja minun viisipaikkaisessa farmarissa on. Tällä hetkellä kolmen koiran aiheuttama ilo, on jättänyt vain kuskille istumapaikan. Treenikamat jouduttiin siirtämään eteen, koska Vanttu matkustaa nykyään luukussa, väliseinän toisella puolella. Pörrillä on taas lentoboksi välipenkeillä jonka ansiosta kolme paikkaa täyttyy oikein perusteellisesti.
Kivutonta on tämän uroslauman kuskaaminenkin, sillä jos ulkona ei tapahdu mitään kiihdyttävää pysyy tämäkin sekasorto hiljaisena.

Se on hyvin mielenkiintoista kuinka päivän saakin täyttymään oikeasti pelkästään koirien ulkoiluttamiseen ja treenaamiseen. Aamulla ajetaan tunniksi jos pariksi juoksuttamaan pojat puistolla, sen jälkeen arkena on vuorossa koulua tai vapaa päivinä ajellaan suoraa näin lämpimien ilmojen johdattelemana uimaan. Koulupäivän jälkeen ajellaan taas juoksentelemaan joko puistolle tai metsään, illalla sitten kevyemmät rallatukset pihalla tai treenausta jos sitä ei ole ollut koulussa.


Joku kuitenkin kysyy olenko huomannut Malinoisissa ja Holskussa eroja, kumpi tuntuu omaan käteen sopivalta. Pakko se on sanoa, että eroa on huomattavasti.
Malinois on mielestäni jopa helpompi (ainakin kentällä), jos siis vertaan näitä kahte Nitroon niin malilla on selkeästi painoitus saalistuksessa, kun taas holskulla on ensin aggressio.
Ainakin kentällä mali on hieman helpompi pyöritettävä, mutta myöskin herkempi napsimaan ohjaajaa. Toisin kun taas Nitro vaatii vähän tarkemman suunnitelman kentälle, mutta se ei taas kovinkaan helposti pura kiihtyneisyyttä näpsimiseen mutta ääntelyyn senkin edestä.
Mulla ainakin malit vastaanottavat sosiaalista palkkaa paljon selkeämmin ja molemmat tykkäävät ohjaajan antamista kehuista ja huomion osoituksista. Nitrokin kyllä tykkää, mutta se ei näytä eleillään sitä niin selkeästi. Ottaa kyllä vastaan  muttei tee asiasta sen suurempaa numeroa.

Luulen että kentällä nämä erot paistavat vähän suurempina. Arjessa en taas ole huomannut näiden välillä mitään suurempaa jakaumaa. Molemmat oppivat yhtä helposti ja perushallinnalla saa melko toimiviakin paketteja tilanteessa kuin tilanteessa.
Toisaalta kuitenkin omaan käteen tuntuu paremmalta tämä raidallisempi versio. Jostain syystä malit eivät kiehdo niin suurella palolla kuin holskut. Tiedä sitten mikä on taustalla, mutta luulen vahvasti ettei minusta saa mali-ihmistä leipomallakaan. Toki vain luulen, katsotaan saako tämä vuosi käännytettyä mielipiteitäni.
Jännityksellä odotetaan mitä loppuvuosi tuo tullessaan.

Kumpikaan rotu ei kuitenkaan ole mielestäni huono vaan lähinnä mieltymys ja makukysymys kummasta tykkää. Molemmista variaatioista kuitenkin löytyy ne tarvittavat ominaisuudet olla urheilu- tai työkoira. Ne ominaisuudet näkyvät kummassakin, joten ohjaajalla tarvitsee vain ymmärtää niiden tarpeita ja edellytyksiä.
Hienoja rotuja kummatkin, enkä yhtään ihmettele miksi toinen näistä on harrastajien suosiossa.









lauantai 25. helmikuuta 2017

Arjen pyörteissä

Lupasin kirjoitella ja siihen se näyttää jääneen.
Jotenkin vain imeydyin tähän uuteen "flow:hun" joka vei mukanaan vähän kuin väkisin.

Ensimmäiset viikot sujuivat tutustuessa koiriin, sekä kennelin rutiineihin. Lähinnä siivoushommiin kuten aina. Kahden viikon työrupeaman jälkeen jaettiin koirat, aluksi sain saksanpaimenkoiran pennun, joka vaihtuikin pian malinois urokseen.
Hieman jännitin vaihdosta, että mahtaako Nitro hyväksyä tuota maligaattoria ollenkaan reviirilleen.
Kotiin oli asennettu koiraportit valmiiksi, laskin projektin sisälle. Nitro näytti kummastelevan tätä vaihdosta, miksi mamma toi kilpailijan, pennun sijaan.
Hetken pojat haistelivat toisiaan hieman jännittynein elkein, mutta pian molemmat rentoutuivat ja selvästi sopivat, että kunhan molemmilla on oma puolensa niin riitaa ei tarvittaisi.
Projekti oleskelee pitkässä eteistilassa, Nitro olohuoneen ja keittiön puolella.
Onneksi jo alkujaan talossa on näinkin tervepäinen uros, ettei tälläisestä vaihdoksesta tarvinnut tehdä sen suurempaa numeroa. Vaan se hyväksyttiin mukisematta.





Pojat ovat olleet sopeutuvaisia kavereita, molemmat matkustaa autossa hiljaisesti, osaavat kävellä remmissä ohittaen niin ihmisiä kuin koiriakin,
Aluksi oli tarkoitus matkustaa hiihtolomalle ilman projektikoiraa, mutta tilanteet elää ja kävin noutamassa tiistaina kaverin mukaan maalle järkyttymään maatilan arjesta, sekä sukulaisten koirista.

Täällä on tullut myös kokeiltua, että pojat kulkevat remmissa yhdessäkin, joten tulevaisuuden lenkitykset helpottuvat kun ei tarvitse juosta erikseen noiden kanssa.
Lasken jätkiä lenkin aikana vuorotellen vapaaksi, jolloin molemmat pääsevät vähän purkamaan energioitaan. Molemmat osaavat edetä lenkillä hyvin toisiaan ärsyttämättä, vaikka toinen osapuoli joutuukin olemaan kiinni.
Treenaamaan ei olla vielä projektin kanssa päästy (muuta kuin perusasioita), mutta siihenkin on tulossa muutos kunhan pääsemme koulussa teoriat lävitse. 
Projekti on yllättänyt omalla olemuksellaan jo kotiväen, se ei hypi vaan kerjää rapsutuksia kauniisti istuen tai selällään maassa, se kiipeää sohvalle viereen ja laskee pään lähinmäisen rapsutettavaksi ja kuinka hienosti me tutustuttiinkaan siskonpoikiin niin ulko- kuin sisätiloissa. 
Olen myös huomannut että vihdoin tuo koira on alkanut pitämään  minua "omana" ihmisenään ja se seuraakin hienosti perässä kuin varjo.


Nitron kanssa treenit ovat ottaneet hieman takapakkia. Olimme avoimissa ovissa esiintymässä ja voi sitä kitinän ja haukkumisen määrää. Ohjaajana tiedän, että jännityksen alkaessa muutan toimintamallejani niin, että ääntely on aina odotettavissa. 

Kuinka vaikeaa on muuttaa omia tapojaan? 
Ollaan kuitenkin edistytty joissakin osa-alueissa.
Seuruu on nykyään suht hiljaista, lukuunottamatta piippausta, joka tapahtuu lähinnä aloituksissa. Nykyään jopa jää esimerkiksi paikkikseen aloilleen vaikka vieressä treenattaisiin toista koiraa.
Suurin edistysaskel oli huomattavissa kun kaveri treenasi luoksetuloa omansa kanssa niin "tänne" -käsky ei aiheuttanut Nitrossa edes hätkähdystä. Se ei myöskään kertaakaan harkinnut treenin aikana juoksevansa toisen koiran palkalle tai vapauttanut itseään toisen ohjaajan hihkaisuista. 
Omassa työskentelyssä on paljon kehittymisen varaa vielä, mitä selkeämmin toimin ja muistan merkitä Nitrolle sen oikean käytöksen niin sitä todennäköisemmin ääntelyä ei esiinny.
Nappasimme myös otettua videoita, joten todisteaineistoakin löytyy.
Yritän kirjoittaa jonkinlaista treenisuunnitelmaa, sillä tämän kevään ja kesän aikana olisi toivottavaa tehdä niitä tuloksiakin, eikä vain pyöriä noidankehässä ilman sen suurempaa tarkoitusta. 



Raitapaita on ottanut koulunkäynnin tosi hienosti, aamuisin käydään pikaisella ulkoilulla ja projektikoiran vaihdoksen myötä innostuttiin lenkkeilemään aamuisin kouluun projektin kera. Koulupäivien jälkeen alkaakin sitten Nitron oma-aika mamman kanssa. Yleensä vietän päivät toki aineesta riippuen projektikoiran kanssa, joten Nitrolle onkin sitten omistettu koulun jälkeinen aika, joko treenaten, temppuja opetellen tai lenkkeilen. 
Kokemäki on alkanut jo tuntumaan ihan kodilta, Nitrolla on vielä vähän totuttelemista. Sehän asui ennen kolmannessa kerroksessa ja järkytys oli suuri, kun ikkunasta näkee ohikulkijat, sekä leikkipuistossa juoksevat lapset. 

Arki pyörii aikalailla koulun, sekä koirien ympärillä, eikä aikaa tunnu jäävän mihinkään muuhun.
Nyt ollaan kuitenkin vietetty viikon verran "talvilomaillen", lenkkeilty useita tunteja päivässä, sekä opeteltu molempien koirien kanssa erilaisia temppuja. Kyllä se kaksi koiraa näyttää menevän ihan hyvin, vaikka alkuun tuli sellainen olo, että miten tästä selvitään.
Projektin kotiutuessa, sekä lenkityksien helpottuessa huomasi ettei tässä olekaan mitään ongelmaa. En ole kuitenkaan toista koiraa varmasti hankkimassa "pysyvästi" vielä vähään aikaan.
Nitrolla on tavoitteet kisarintamalla, ennen kuin niiden saavuttaminen on mahdollista ei toiselle koiralle "ole sijaa" omassa elämässä.
Alan jo huomata kuinka molemmat koirat ovat rentoutuneet loman aikana, stressi vähenee kummasti kun on rutiininomaiset lenkit, joiden aikana pääsee kuluttamaan höyryjä, iltaisin vietetään aivoriiheä ja molemmat saavat iltaruokansa uusia temppuja läpi käydessä.
Kyllä voin olla tyytyväinen lähdettyäni opiskelemaan, vielä kerran.
Toivotaan, että mielipide pysyy samana koko opiskelun ajan!






tiistai 3. tammikuuta 2017

Kohta se alkaa!

Aika vaan hupenee... Ensiviikolla alkaa koulu, jota olen monesti pyöritellyt mielessäni.
Päätös tuntuu oikealta, käydä opiskelemassa hieman 'lisää.'
Parit tulevat luokkatoveritkin ovat ottaneet yhteyttä ollaan vähän keskusteltu tulevasta koulusta, sekä mahdollisista treeneistä. Toivottavasti saataisiin aikaiseksi ihan viikottaiset treenit, jotta päästäisiin jokainen tavoitteissa eteenpäin.
Pikainen muutto tapahtui aika lyhyellä varoitusajalla, löysinkin ihan viime hetkillä kämpän Kokemäeltä n. 2 kilometrin päässä koululta. Eli toisinsanoen bensat säästyy kun koulumatkat voi hoitaa kävellen.
Kaikenlisäksi kämpässä parikin eristämismahdollisuutta parilla koiraportilla, joten projektikin varmasti sopii menoon mukaan.

Käytiin myös torstaina kauan pelätyissä "välikuvissa," oltiin nyt vedetty vuosi niin sanotusti rajoittamatta yhtään mitään, kaikkea tehty tokosta, aksaan ja metsälajeihin. Tarkoituksena katsoa aiheuttaako "kova" harrastaminen muutoksia selkään tai kyynäriin.
Päivää ennen luustokuvia jätkä meni telomaan tassunsa, saaden siihen kunnon vekin varpaaseen. Saisi noilla jonkinlainen kiputuntemus olla... Eipä tuo mitään sanonut kun antura aukesi, huomasin vasta tien "peittyessä" vereen ettei kaikki ole okei.
Onneksi kyseessä on herrasmies joten haavanhoitaminen ei ole ongelma, hienosti antaa käsitellä sekä putsata. Rupes vasta kipeytymään seuraavana päivänä, joten kipulääkkeen takia peruuntui meidän debyytti näyttely...
En mikään näyttelyharrastaja ole, joten kyllä se kyrsii kun menettää näyttelymaksun verran eikä edes pääse paikalle.

Luustokuviin siis. Nitro rauhoittui hyvin ja meidät ohjattiin sivummalle. Laskin sieltä lasin takaa että montako kuvaa otetaan ja jännäilin lääkärien katsellessa näyttöä, että onko siellä nyt mahdollisesti spondarin tai nivelrikon alkua.
Sain kuitenkin huokaista helpotuksesta sillä kuvissae ei ollut mitään uutta. Samat muutokset kuin vuosi sitten, kyynäristä vasemman muutokset juuri ja juuri nähtävillä.
Nivelrikkoa ei löytynyt ja selässäkään spondaria ei näkynyt. LTV:kään ei kulma kolmoseksi näytä niin pahalta kuin voisi. Laitoimme Sp:n & LTV:n kennelliitolle arvioitavaksi.
Kyynärien osalta jatketaan "kontrolliakäyntejä" mutta vasta useamman vuoden päästä, jotta nähtäisiin alkaako sitä rikkoa edes muodostumaan.
Saatiin vihreää korttia harrastamisen jatkamiselle, sekä kilpailemiselle.

Näillä eväillä kelpaa aloittaa vuosi 2017, jos vaikka tämän vuoden puolella päästäisiin sinne kisakentillekin asti!