sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Long time no see.



Aika tuntuu häviävän kuin itsestään. Kyllähän me ollaan paljon tehtykin asioita. Treenattu, opiskeltu ja opittu tuntemaan projekteja vielä vähän paremmin.
Nitron treenit ovat alkaneet tuottamaan tulosta, otimme nyt vähä aikaa sitten käyttöön kentältä poistamisen kun äänihuulet aukeavat haukkuun. Poistamisia ei tarvinnut toistaa montaakaan kertaa kun tuo raitainen tajusi idean ja alkoi jopa  miettimään mitä kaikkea muuta voisi tehdä haukkumisen sijaan.

Nitrolla kun on ollut todella pitkään, että jos se hetkeksikään tunsi olonsa epävarmaksi, sen ensimmäinen tarjoama asia oli haukkuminen. Oli hauska huomata, että jo ekalla kerralla Nitron pää alkoi raksuttaa, eikä se tarjonnut haukkumista niin nopeasti kuin yleensä. Se selvästi alkoi jopa hieman miettimään, että onkohan se räksyttäminen sittenkään kannattavaa.
Ruvettiin pian tämän yhteydessä toistamaan kaavaa, kentälle tullessa paikkamakuu, jos olet hiljaa pääset tekemään hommia. Jos rupeat ääntelemään joudut takaisin autoon.
Treenatessa palkkaus ja pienen leikkimisen jälkeen jälleen paikkis. Jos olet hiljaa saat jatkaa töitä. Treenit muuttuivat kerta heitolla yksinkertaisemmaksi ja saan jopa nykyään puhua kentällä muille osallisille ilman että tuo rupeaa vastustamaan asiaa äänellisesti.

Haukkumisen jäädessä pois, jäi vinkuminen eli piippaus. Aloituksissa sekä kiihdyttävissä tilanteissa tapahtui tätä pakonomaista piippausta.
Jos piippaat palautetaan koira aloituspaikkaan hieman puhutellen ja pyydetään suorittamaan liike uudestaan. Jos piippi pysyy nielaistuna palkataan koira heti vapauttamalla ja sosiaalisesti. Annetaan koiran tarjota itse keskittymistä ja ei palkkailla sillä lelulla niin useasti.
Usein turvaudun tuttuun ja turvalliseen. Jonka seurauksena kaksi ja puolivuotias koira on edelleenkin hieman pihalla mitä on sosiaalinen palkkaus. Olen perustellut usein sen sillä, ettei Nitro voi sietää omaa hihkumistani ja sehän alkaa mölyämään jos kiihtyy.
Kappas kumma kun ruvettiinkin vaan tekemään treenejä sosiaalisella painoittaen alkoi tuokin otus hyväksymään asian ja ääntelystä annettiin selkeä äänellinen huomautus, mutta kehuttiin heti kun koira hiljeni palkkauksen aikana. Vähän niinkuin kerrottiin, että saat kiihtyä, mutta et siltikään äänellä.

Tuo raitapaita on fiksumpi kuin annan ymmärtää. Tästäkään ei tarvinnut montaa toistoa suorittaa kun sosiaalinen palkkauskin alkoi pelaamaan jonnin verran paremmin. Ollaan nyt itsenäisesti treenattu, lelupalkkauksen ollessa huomattavasti vähemmällä. Se on nyt se satunnainen palkinto jonka saat silloin tällöin muun palkkauksen lisänä.
Ollaan nostettu häiriöitäkin ja oli ilo huomata, että kahden koirakon treenatessa meidän lisäksi pystyi N suoriutumaan seuruusta hiljaisesti ja keskittyneesti.  Nyt vielä pitäisi muistutella itseään pitämään treenit suunnitelmallisina sekä oikeasti tavoitella jotain. Asettaa itselleen jonkinlainen lopputulema.
Katsellaan jos saisin kuvattua näitä treenejä ihan videolle.


Pörrin kanssa on sujunut hyvin ja se on edistynyt hyvällä mallilla tottiksissa. Yhteiselo kahden uroksen välillä on yllättävän mutkatonta.
Tai siis kolmen, viime kuussa taloon asteli toinen projektikoira Vanttu. sekin edustaa rodultaan Malinoisia. Eikä sen suuremmalla ikäerolla poikiin verrattuna.

Hieman jännitin miten saan arjen pyörimään kolmen uroksen kesken, mutta helpostihan se luoviutui lopulta. Pörri ulkoilee yksinään kanssani ja ilokseni Vanttu ja Nitro pystyvät juoksentelemaan yhdessä. Eihän se mitään suorasanaista leikkiä ole, mutta kyllä ne rallittavat menevään kun yhdessä laskee. Nitrokin näyttää siltä, että juoksukaveri on ollut kaivattu juttu, toki Nitro olisi ehkä toivonut narttua tai nuorempaa tulokasta, kun painimisleikkejä ei voida kuvitellakaan. Ne käyvät helposti isojen poikien egon päälle.

Viime viikolla juuri tuumasinkin, että hassua mitä kauemmin tätä koulua käy. Sitä vähemmän paikkoja minun viisipaikkaisessa farmarissa on. Tällä hetkellä kolmen koiran aiheuttama ilo, on jättänyt vain kuskille istumapaikan. Treenikamat jouduttiin siirtämään eteen, koska Vanttu matkustaa nykyään luukussa, väliseinän toisella puolella. Pörrillä on taas lentoboksi välipenkeillä jonka ansiosta kolme paikkaa täyttyy oikein perusteellisesti.
Kivutonta on tämän uroslauman kuskaaminenkin, sillä jos ulkona ei tapahdu mitään kiihdyttävää pysyy tämäkin sekasorto hiljaisena.

Se on hyvin mielenkiintoista kuinka päivän saakin täyttymään oikeasti pelkästään koirien ulkoiluttamiseen ja treenaamiseen. Aamulla ajetaan tunniksi jos pariksi juoksuttamaan pojat puistolla, sen jälkeen arkena on vuorossa koulua tai vapaa päivinä ajellaan suoraa näin lämpimien ilmojen johdattelemana uimaan. Koulupäivän jälkeen ajellaan taas juoksentelemaan joko puistolle tai metsään, illalla sitten kevyemmät rallatukset pihalla tai treenausta jos sitä ei ole ollut koulussa.


Joku kuitenkin kysyy olenko huomannut Malinoisissa ja Holskussa eroja, kumpi tuntuu omaan käteen sopivalta. Pakko se on sanoa, että eroa on huomattavasti.
Malinois on mielestäni jopa helpompi (ainakin kentällä), jos siis vertaan näitä kahte Nitroon niin malilla on selkeästi painoitus saalistuksessa, kun taas holskulla on ensin aggressio.
Ainakin kentällä mali on hieman helpompi pyöritettävä, mutta myöskin herkempi napsimaan ohjaajaa. Toisin kun taas Nitro vaatii vähän tarkemman suunnitelman kentälle, mutta se ei taas kovinkaan helposti pura kiihtyneisyyttä näpsimiseen mutta ääntelyyn senkin edestä.
Mulla ainakin malit vastaanottavat sosiaalista palkkaa paljon selkeämmin ja molemmat tykkäävät ohjaajan antamista kehuista ja huomion osoituksista. Nitrokin kyllä tykkää, mutta se ei näytä eleillään sitä niin selkeästi. Ottaa kyllä vastaan  muttei tee asiasta sen suurempaa numeroa.

Luulen että kentällä nämä erot paistavat vähän suurempina. Arjessa en taas ole huomannut näiden välillä mitään suurempaa jakaumaa. Molemmat oppivat yhtä helposti ja perushallinnalla saa melko toimiviakin paketteja tilanteessa kuin tilanteessa.
Toisaalta kuitenkin omaan käteen tuntuu paremmalta tämä raidallisempi versio. Jostain syystä malit eivät kiehdo niin suurella palolla kuin holskut. Tiedä sitten mikä on taustalla, mutta luulen vahvasti ettei minusta saa mali-ihmistä leipomallakaan. Toki vain luulen, katsotaan saako tämä vuosi käännytettyä mielipiteitäni.
Jännityksellä odotetaan mitä loppuvuosi tuo tullessaan.

Kumpikaan rotu ei kuitenkaan ole mielestäni huono vaan lähinnä mieltymys ja makukysymys kummasta tykkää. Molemmista variaatioista kuitenkin löytyy ne tarvittavat ominaisuudet olla urheilu- tai työkoira. Ne ominaisuudet näkyvät kummassakin, joten ohjaajalla tarvitsee vain ymmärtää niiden tarpeita ja edellytyksiä.
Hienoja rotuja kummatkin, enkä yhtään ihmettele miksi toinen näistä on harrastajien suosiossa.









lauantai 25. helmikuuta 2017

Arjen pyörteissä

Lupasin kirjoitella ja siihen se näyttää jääneen.
Jotenkin vain imeydyin tähän uuteen "flow:hun" joka vei mukanaan vähän kuin väkisin.

Ensimmäiset viikot sujuivat tutustuessa koiriin, sekä kennelin rutiineihin. Lähinnä siivoushommiin kuten aina. Kahden viikon työrupeaman jälkeen jaettiin koirat, aluksi sain saksanpaimenkoiran pennun, joka vaihtuikin pian malinois urokseen.
Hieman jännitin vaihdosta, että mahtaako Nitro hyväksyä tuota maligaattoria ollenkaan reviirilleen.
Kotiin oli asennettu koiraportit valmiiksi, laskin projektin sisälle. Nitro näytti kummastelevan tätä vaihdosta, miksi mamma toi kilpailijan, pennun sijaan.
Hetken pojat haistelivat toisiaan hieman jännittynein elkein, mutta pian molemmat rentoutuivat ja selvästi sopivat, että kunhan molemmilla on oma puolensa niin riitaa ei tarvittaisi.
Projekti oleskelee pitkässä eteistilassa, Nitro olohuoneen ja keittiön puolella.
Onneksi jo alkujaan talossa on näinkin tervepäinen uros, ettei tälläisestä vaihdoksesta tarvinnut tehdä sen suurempaa numeroa. Vaan se hyväksyttiin mukisematta.





Pojat ovat olleet sopeutuvaisia kavereita, molemmat matkustaa autossa hiljaisesti, osaavat kävellä remmissä ohittaen niin ihmisiä kuin koiriakin,
Aluksi oli tarkoitus matkustaa hiihtolomalle ilman projektikoiraa, mutta tilanteet elää ja kävin noutamassa tiistaina kaverin mukaan maalle järkyttymään maatilan arjesta, sekä sukulaisten koirista.

Täällä on tullut myös kokeiltua, että pojat kulkevat remmissa yhdessäkin, joten tulevaisuuden lenkitykset helpottuvat kun ei tarvitse juosta erikseen noiden kanssa.
Lasken jätkiä lenkin aikana vuorotellen vapaaksi, jolloin molemmat pääsevät vähän purkamaan energioitaan. Molemmat osaavat edetä lenkillä hyvin toisiaan ärsyttämättä, vaikka toinen osapuoli joutuukin olemaan kiinni.
Treenaamaan ei olla vielä projektin kanssa päästy (muuta kuin perusasioita), mutta siihenkin on tulossa muutos kunhan pääsemme koulussa teoriat lävitse. 
Projekti on yllättänyt omalla olemuksellaan jo kotiväen, se ei hypi vaan kerjää rapsutuksia kauniisti istuen tai selällään maassa, se kiipeää sohvalle viereen ja laskee pään lähinmäisen rapsutettavaksi ja kuinka hienosti me tutustuttiinkaan siskonpoikiin niin ulko- kuin sisätiloissa. 
Olen myös huomannut että vihdoin tuo koira on alkanut pitämään  minua "omana" ihmisenään ja se seuraakin hienosti perässä kuin varjo.


Nitron kanssa treenit ovat ottaneet hieman takapakkia. Olimme avoimissa ovissa esiintymässä ja voi sitä kitinän ja haukkumisen määrää. Ohjaajana tiedän, että jännityksen alkaessa muutan toimintamallejani niin, että ääntely on aina odotettavissa. 

Kuinka vaikeaa on muuttaa omia tapojaan? 
Ollaan kuitenkin edistytty joissakin osa-alueissa.
Seuruu on nykyään suht hiljaista, lukuunottamatta piippausta, joka tapahtuu lähinnä aloituksissa. Nykyään jopa jää esimerkiksi paikkikseen aloilleen vaikka vieressä treenattaisiin toista koiraa.
Suurin edistysaskel oli huomattavissa kun kaveri treenasi luoksetuloa omansa kanssa niin "tänne" -käsky ei aiheuttanut Nitrossa edes hätkähdystä. Se ei myöskään kertaakaan harkinnut treenin aikana juoksevansa toisen koiran palkalle tai vapauttanut itseään toisen ohjaajan hihkaisuista. 
Omassa työskentelyssä on paljon kehittymisen varaa vielä, mitä selkeämmin toimin ja muistan merkitä Nitrolle sen oikean käytöksen niin sitä todennäköisemmin ääntelyä ei esiinny.
Nappasimme myös otettua videoita, joten todisteaineistoakin löytyy.
Yritän kirjoittaa jonkinlaista treenisuunnitelmaa, sillä tämän kevään ja kesän aikana olisi toivottavaa tehdä niitä tuloksiakin, eikä vain pyöriä noidankehässä ilman sen suurempaa tarkoitusta. 



Raitapaita on ottanut koulunkäynnin tosi hienosti, aamuisin käydään pikaisella ulkoilulla ja projektikoiran vaihdoksen myötä innostuttiin lenkkeilemään aamuisin kouluun projektin kera. Koulupäivien jälkeen alkaakin sitten Nitron oma-aika mamman kanssa. Yleensä vietän päivät toki aineesta riippuen projektikoiran kanssa, joten Nitrolle onkin sitten omistettu koulun jälkeinen aika, joko treenaten, temppuja opetellen tai lenkkeilen. 
Kokemäki on alkanut jo tuntumaan ihan kodilta, Nitrolla on vielä vähän totuttelemista. Sehän asui ennen kolmannessa kerroksessa ja järkytys oli suuri, kun ikkunasta näkee ohikulkijat, sekä leikkipuistossa juoksevat lapset. 

Arki pyörii aikalailla koulun, sekä koirien ympärillä, eikä aikaa tunnu jäävän mihinkään muuhun.
Nyt ollaan kuitenkin vietetty viikon verran "talvilomaillen", lenkkeilty useita tunteja päivässä, sekä opeteltu molempien koirien kanssa erilaisia temppuja. Kyllä se kaksi koiraa näyttää menevän ihan hyvin, vaikka alkuun tuli sellainen olo, että miten tästä selvitään.
Projektin kotiutuessa, sekä lenkityksien helpottuessa huomasi ettei tässä olekaan mitään ongelmaa. En ole kuitenkaan toista koiraa varmasti hankkimassa "pysyvästi" vielä vähään aikaan.
Nitrolla on tavoitteet kisarintamalla, ennen kuin niiden saavuttaminen on mahdollista ei toiselle koiralle "ole sijaa" omassa elämässä.
Alan jo huomata kuinka molemmat koirat ovat rentoutuneet loman aikana, stressi vähenee kummasti kun on rutiininomaiset lenkit, joiden aikana pääsee kuluttamaan höyryjä, iltaisin vietetään aivoriiheä ja molemmat saavat iltaruokansa uusia temppuja läpi käydessä.
Kyllä voin olla tyytyväinen lähdettyäni opiskelemaan, vielä kerran.
Toivotaan, että mielipide pysyy samana koko opiskelun ajan!






tiistai 3. tammikuuta 2017

Kohta se alkaa!

Aika vaan hupenee... Ensiviikolla alkaa koulu, jota olen monesti pyöritellyt mielessäni.
Päätös tuntuu oikealta, käydä opiskelemassa hieman 'lisää.'
Parit tulevat luokkatoveritkin ovat ottaneet yhteyttä ollaan vähän keskusteltu tulevasta koulusta, sekä mahdollisista treeneistä. Toivottavasti saataisiin aikaiseksi ihan viikottaiset treenit, jotta päästäisiin jokainen tavoitteissa eteenpäin.
Pikainen muutto tapahtui aika lyhyellä varoitusajalla, löysinkin ihan viime hetkillä kämpän Kokemäeltä n. 2 kilometrin päässä koululta. Eli toisinsanoen bensat säästyy kun koulumatkat voi hoitaa kävellen.
Kaikenlisäksi kämpässä parikin eristämismahdollisuutta parilla koiraportilla, joten projektikin varmasti sopii menoon mukaan.

Käytiin myös torstaina kauan pelätyissä "välikuvissa," oltiin nyt vedetty vuosi niin sanotusti rajoittamatta yhtään mitään, kaikkea tehty tokosta, aksaan ja metsälajeihin. Tarkoituksena katsoa aiheuttaako "kova" harrastaminen muutoksia selkään tai kyynäriin.
Päivää ennen luustokuvia jätkä meni telomaan tassunsa, saaden siihen kunnon vekin varpaaseen. Saisi noilla jonkinlainen kiputuntemus olla... Eipä tuo mitään sanonut kun antura aukesi, huomasin vasta tien "peittyessä" vereen ettei kaikki ole okei.
Onneksi kyseessä on herrasmies joten haavanhoitaminen ei ole ongelma, hienosti antaa käsitellä sekä putsata. Rupes vasta kipeytymään seuraavana päivänä, joten kipulääkkeen takia peruuntui meidän debyytti näyttely...
En mikään näyttelyharrastaja ole, joten kyllä se kyrsii kun menettää näyttelymaksun verran eikä edes pääse paikalle.

Luustokuviin siis. Nitro rauhoittui hyvin ja meidät ohjattiin sivummalle. Laskin sieltä lasin takaa että montako kuvaa otetaan ja jännäilin lääkärien katsellessa näyttöä, että onko siellä nyt mahdollisesti spondarin tai nivelrikon alkua.
Sain kuitenkin huokaista helpotuksesta sillä kuvissae ei ollut mitään uutta. Samat muutokset kuin vuosi sitten, kyynäristä vasemman muutokset juuri ja juuri nähtävillä.
Nivelrikkoa ei löytynyt ja selässäkään spondaria ei näkynyt. LTV:kään ei kulma kolmoseksi näytä niin pahalta kuin voisi. Laitoimme Sp:n & LTV:n kennelliitolle arvioitavaksi.
Kyynärien osalta jatketaan "kontrolliakäyntejä" mutta vasta useamman vuoden päästä, jotta nähtäisiin alkaako sitä rikkoa edes muodostumaan.
Saatiin vihreää korttia harrastamisen jatkamiselle, sekä kilpailemiselle.

Näillä eväillä kelpaa aloittaa vuosi 2017, jos vaikka tämän vuoden puolella päästäisiin sinne kisakentillekin asti!




tiistai 27. joulukuuta 2016

"Helppo paimenkoira"

Yhtenä päivänä pohdin, että olisipa minulla noutaja. Takana oli treenit joiden jälkeen kaikki se uurastus tuntui turhalta. Sellainen ohjaajan -hetki pohjalla-
Samalla ajatukset ajautuivat Leidiin, siihen labradorinnoutajaan joka oli minun oikea käteni tutustuessani koiraharrastuksiin sekä kilpailemiseen.
Silloin muistin kuinka paljon helpompaa Leidin kanssa oli. Se oli koira joka ei kiihtynyt turhista ja häiriö ei ollut sille mikään ongelma. Pystyin treenatessa luottamaan tuohon koiraan enemmän kuin mihinkään muuhun. Sillä tiesin, ettei se hairahtaisi väärään suuntaan vaikka taivas tippuisi niskaamme kesken treenin.
Mikä tärkeintä Leidin kanssa oli helppo tehdä asioita. Se omaksui pelottavan nopeasti uusia taitoja ja sitä oli helppo viedä eteenpäin. Noutaja oli aina iloinen tapahtui mitä tahansa ja muistutti ohjaajaa aina hymyilystä. Sen kanssa kokeiden täydellinen munauskaan ei tuntunut pahalta.

Samalla mietin termiä. "Helppo paimenkoira"
Monesti olen törmännyt tuohon termiin, kuinka kisaaminen olisi älyttömän helppoa jos vain omistaa jonkun paimenkoiran. Tuntuu että suurinosa olettaa, että paimenkoira on piirteiltään helppo, kun siinä on laumaviettiä, taisteluntahtoa ja miellyttämishalua. Se on koira jonka saa tekemään asioita helposti.
Minä tiedän, että hollanninpaimenkoiran ei todellakaan ole jokaihmisen koira, eikä siitä koskaan kuulu sellaista tehdä. Mikä tässä koirassa sitten viehättää kun tuntuu että joka postauksessa vain kitisen sen virheistä. Totuus on, että keskityn ihmisenä tosi vähän niihin onnistumisiin ja analysoinkin treeniä usein virheiden kautta. Mikä onnistui, mikä epäonnistui ja mikä oli vikana.
Nitro koirana antaa yhtä paljon kuin ottaa. Se motivoituu asioista ja se tekee ne täysillä. Tuolla koiralla on suurempi palo tekemiseen kuin yhdelläkään aikaisemmalla koiralla.
Kerran opittu asia tehdään aina täysillä siitä ei säästellä. Mutta mitkä tekee tälläisestä koirasta "hankalan"
Syy on ilmiselvä. Tästä koirasta tekee hankalan ohjaaja.  Olen hakenus pentuaikana ihan väärää aktiivisuutta ja luonut kaaosta, nyt korjaankin tuon ajan erheitä oppien samalla ihan älyttömän paljon uusia asioita.
Olin itse todella aktiivinen ohjaaja, labukan kanssa vain tottui että se hösääminen ja hektisyys ei aiheuttaisi mitään sen suurempaa.
Mutta nyt minulla onkin koira, joka nappaa siitä tunnetilasta ja kertaa sen kuudella. Siinä on energiaa ja viettiä, sekä ohjaaja joka ajatteli että hallinta niihin muodostuisi "siinä samalla"
Samalla kuitenkin tuo koira on kanssani maailman helpoin, sen voi kuskata aivan mihin tahansa ja kulkea millä tahansa. Se nousee epäröimättä mihin vain, jos vain pyydän.
Arjessa se on huomaamaton, se nukkuu tai touhuaa omiaan. Kentälle mennessä tulta ja tappuraa. Enemmän kuin ohjaajalla on kokemusta.
Kerran eräs viisas sanoikin, että koiran ollessa jo korkealla täytyy nostaa se ohjaajakin sinne ylös, muuten yhteistyöstä ei tulisi mitään. Sillä koiraa ei voi vetää alas, jos sen luontainen taipumus on siellä korkeammalla pilvien tasolla.

Nitron ja mun tekemisessä on ollut pitkä 2 vuoden taival. Olen noussut kauhealla vauhdillä ylös ja laskenut sitä jäistä mäkeä kuin auto ilman jarruja. Ajattelin, että tehdään kerrankin tälläinen katsaus menneestä tähän päivään ja mietitään yhdessä kuinka olemme edenneet näiden vuosien aikana.



Mulla meinasi sydän sulaa katsellessani tätä videota. Ai, että tuo on ollut soma!
Nitro oli tuossa vaiheessa ollut mulla viikon ja tekemisessä on keskitytty paljon vain ohjaajan kanssa tekemiseen ja temppuiluun. Videolla on ärsyttävän pitkän ajan tuota jalan ali ryömimistä, mutta minkäs sille voi, että 9 viikon iässä se osasi tuon parhaiten. Nitrohan ei suostunut houkuttelulla asettumaan maahan, joten lähdin rakentamaan sitä hieman eritavalla kuin muita.
Mikähän tässä videossa näin jälkikäteen kiinnittää huomioni. Miksi se pentu pitää opettaa haukkumaan jo noin varhain? Toki tuolloin vähemmän oppineenä en tajunnut jättää sitä myöhäisemmälle. Koira palaa helposti epävarmoissa tilanteissa ensimmäisiin oppimiinsa asioihin ja noh. Nitro oppi lähes ensimmäisenä haukkumaan...



Olisihan tässä välissä ollut muitakin videoita, mutta tehdään nyt 5 viikon aikahyppy.
"vauva" Nitro on aika symppis. Ihana innokas pentu!
Olen edelleenkin kauhean onnellinen tuosta kapulanpidosta, kuinka hienosti se ikäisekseen piti sitä. Mutta jälleen videolla vahvistetaan haukkua. Oi miksi?
Joskus voisi kelata aikaa taaksepäin ja potkaista itseään lujaa ja käskeä keskittyä tärkeämpiinkin asioihin. Se haukku olisi varmasti löytynyt myöhemmälläkin iällä.




Välissä tosiaan oli kuukauden englanninreissuni, tekeminen siihen nähden kuitenkin kivaa. Nitro keskittyy hyvin ja ohjaajakin tuntuu lähes olevan mukana. Ainoastaan tuon käden liike seuraamisen opettelussa saisi olla rauhallisempi. Nyt jäi vähän sellainen hätiköity mielikuva.



Tämä on se video jota käytän usein esimerkkinä kun puhun Nitron "lahnavaiheesta" vaikka kyseessä taitaa olla ennemminkin ohjaajan ahnehditaan suoraa kärrystä -vaihe. Huomaan videolla paljon virheitä juurikin sen takia, että koiralta vaaditaan osaamistasoon aivan liikaa. Sen lisäksi ohjaaja ei ole läheskään yhtä keskittynyt kuin aikaisemmissa videoissa. Jäävien stopit hitaita verrattuna kuukautta aiempaan otettuun videoon. Nitro myös mälvää kapulaa, jonka takia palasimme opetuksissa melko alkuvaiheille. Se ikuinen suunnittelemattomuus koitui näidenkin virheiden syyksi. Milloinkohan sitä oppisi kirjaamaan treenit ylös ja suunnittelemaan seuraavat?
Näihin aikoihin myös aloitin lelupalkkauksen ja tässä näkyy hyvin, etten kauheammin ole saalisviettisten koirien kanssa pelannut. Liikkeet melko hätäisiä, koiraa ei juurikaan vahvisteta taistelemaan vaan irrotus pyydetään melko pian palautuksessa. Nitrostä myös näkee ettei saaliille syttyminen ole vielä "tapahtunut"



Okei plussaa, että pelaan enemmän saalilla mutta video ei juurikaan eroa aiemmasta. Edelleenkin ohjaajalla hätiköivä eteneminen, saalisärsykettä selvästi liikaa ja jopa vahvistamista saaliille haukkumisesta. Ohjaajan käskytys jopa hieman kiukkuista ja vahvaa, vaikka koira pärjäisi vähemmälläkin. Huomaa hyvin, että uusia asioita opiskellaan tässä. Samoin tuo koiran "vetäminen" leikkiessä... *pudistelee päätään* Vahvista saalista nainen, äläkä tukahduta sitä.



Vau, mikä ero! Tekemiseen on selvästi alkanut tulla voimaa ja Nitrokin selvästi innostunut taistelusta. Tekeminen hieman hätäistä vielä, mutta selvästi tasapainoisempaa. Haukkua näyttäisin vahvistavan vieläkin, enkä oikeastaan keskittymistä. Koira kuitenkin toimii ikäisekseen hienosti.
Kuten huomaa niin luoksetulon törmäykset ovat jo hyvässä vaiheessa tässä. Jäävät alkaneet jo muodostumaan koiralle.
Patukasta luopumista en oikein videolla näe (mm. sallin purra patukkaan seisomaan nousussa) Mutta iso harppaus koiralta, sekä ohjaajalta eteenpäin.
Ehkä sain vaikutteita kasvattajaleiriltä, tiedä sitä. Sen jälkeen tekemiseen tuntui tulevan muutosta.



Tässä rupee olemaan jo sitä tekemisen meininkiä. Kontakti hieman rakoilee käännöksissä ja koiralla lievää epävarmuutta niiden suorittamisesta. Muuten tykkäänkin tästä videosta ja jos oikein muistan niin tämä oli yksi onnistuneimpia treenejä Nitron nuoruudesta. Perusasentoon siirtyminen selvästi vielä harjoituksen alla. (pomppaa ennen siirtymistä)
Selvästi jopa yritän luoda treeniin jonkinlaisia jännitteitä ja patoamisia.




 Seuraamisen muodostumassa kivaa rytmiä, mutta peräpäänkäyttö vieläkin hieman hakusessa. Ohjaaja keskittynyt olotila, kenties jopa suunnitellut treeninsä tähän?



Ensimmäisiä kokeenomaisia ja samalla tulee esille paljon nykyisiä "ongelmia"
Piippausta liikkeille lähdössä, hermostuneita vilkaisuja yleisöön. Palkattomuuden aikana huomasi myös ettei tuo koira ollut läheskään varlmis vielä siihen. Kontakti rakoili, seuruu aukeili, haukkui turhaumaa. Suorittaminen itsessään oli selvästi parantunut, mutta mukana oli paljon pikkujuttuja. Toki tuo tilanne oli itselle sekä koiralle jännittävä koska taustalla oli n. 30 ranskalaista opiskelijaa tekemässä omia juttujaan. Kapulan pidossa käytettiin metallia, koska mälväsi puista. Häiriöön nähden kuitenkin kontakti pysyi ja halusi tehdä hommia, menettämättä toimintakykyään, joka on koirassa aina iso plussa. ¨




Tässä tulee esille hyvin ääntelyongelman "laajuus." Tämä oli ensimmäinen kerta kun Nitro reagoi yleisöön noin vahvasti. Samalla myös tulee esiin ohjaajan kokemattomuus, sillä en osannut laittaa loppua tuolle. Tosin kantoluoto oli sanonutkin, että jos kielto annetaan täytyy olla henkisesti vahvempi kuin koira, joten tässä yritimme puhtaasti olla huomioimatta kyseistä käytöstä. Tästä tilanteesta löytyy toinenkin clippi ja pidemmät pohdinnat täältä.
Koiraan kuitenkin saatiin muutosta jo tuon kahden kerran aikana, mutta tämä oli hyvä "wake up call" että jotain olisi tehtävä.



Tästä nähdään hieman erilaista lähestymistapaa. Pyritäänkin hiljentämään haukkua antamalla siihen aluksi lupa. Kuten lyhyen session aikana näkee niin muutostakin tapahtuu. Pidin erittäin paljon "valmentajan" lähestymistavasta, jotta ohjaajakin saatiin heräämään jännityksen transsista ja toimimaan ohjeiden mukaisesti. Tuppaan jännittäessäni muuttamaan toimintatapojani, jonka seurauksena aiheutan konfliktia niin koiralle kuin itselleni. Tämä oli myös yksi mieltä avaavista koulutuksista.



Voisin sanoa, että tähän treeniin jo oltiin suunniteltu! Ohjaajalla keskittynyt olemus ja koirakin tekee hyvää suoritusta. Kehitys molemminpuoleista. Muistaakseni tuon treenin aikana ei juuri kuultu ääntelyä. Toki teknisiä virheitä oli jonkin verran, mutta hiljaisuuteen pyrittiin ja sen myös saimme.
Lopussa myös Nitron käsitys kapulanpidosta, jonka seurauksena myös haukahti kun yritin korjata kurre -asentoa, käskyttämällä uudestaan istumaan.

 
Mutta mitä tapahtuikaan kun koulut olivat ohi ja treenaaminen piti suorittaa yksin.
Tämä on yksi niistä videoista josta sain facebookissa aikaiseksi pitkän ja rakentavan keskustelun meidän ongelmista. Mitä tekee ohjaaja kentällä? On aivan liian korkeassa vietissä. Teen melkein 2v koiran kanssa aivan vääränlaista treeniä. Missä on keskittyminen? Ei missään. Missä on suunnitelmallisuus, ei missään... Mutta mitä tässä videolla näkyy, koiralle ei anneta tilaisuutta rauhoittua ja keskittyä vaan viedään eteenpäin kauhealla vauhdilla. Patukka otetaan pois melkein heti, koiran ollessa aivan kierroksilla. Ohjaajakin toteaa ääneen "En mä tiedä mitä teen.."
Aloitetaanko vaikka siitä, ettei silloin kuuluisi olla kentällä... Vitsi että olin kyrsiintynyt itseeni tämän treenin jälkeen.




Tämä video on itseasiassa heti seuraava edellisestä. Kuinka paljon ohjaajan mielentila vaikuttikaan. Lähdin oikeasti suunnitelman kanssa kentälle, alussa pudottelen nameja vaikka kuinka, mutta se on pienin virheistä. Ohjaaja keskittyy niin myös koira. Opettelin myös itselleni aivan uudenlaista mielentilaa, nimittäin rauhallisuutta. Tuo kyllä tekee vähemmälläkin hektisyydellä. Edes patukka ei aiheuta ääntelyä. Jep se ohjaaja on avain myös kentällä.
Tämän treenin salaisuutena onkin kuri ja mustavalkoisuus.



Ohjaajan äänensävyssä on jokin dramaattinen muutos. Kuuleeko muutkin tuota rauhallisuutta?
Kaukoissa toki piippaa, mutta koiralla erilainen ilme suorittamiseen. Pientä vinkumista perusasentoon siirtymisessä, en kuitenkaan puuttunut siihen, sillä tunnetila on tässä tilanteessa se tärkein. Tästä lähtikin meidän "nousukiito" Jokaisessa treenissä Nitro on hiljaisempi ja olen päässyt treenaamaan halliin väkijoukon vilinään. Eikä Nitro korvaansa lotkauttanut niille.




Uudempaa videota ei löydy, mutta eiköhän mekin saada lähiaikoina napattua sellainen. Ylemmässä videossa ei esiintynyt yhtäkään ääntelyä.

Tähän päätämme kierroksemme Nitron koulutuksesta kahteen ikävuoteen asti.
Voin vain sanoa, että onneksi otin juuri kyseisen yksilön. Onneksi uskalsin ottaa yhteyttä kasvattajaan ja kysyä löytyisikö pentueesta juuri minulle koira.
Kuinka paljon olisi jäänyt oppimatta? Olisinko noutajan kanssa edennyt samoja reittejä, uskoakseni en.
Muistutan vielä, että ilman epäonnistumista en ikinä pääsisi kouluttamaan koiraa, enkä myöskään ikinä pääsisi oppimaan uutta.
Mulla on vielä pitkä matka koirankouluttajana edessä ja toivon että alamäkiä olisi vielä useita. Jokaiselta kerralta noustaan kokemusta rikkaampana.
Nitro on ollut minulle suurin opettaja ja toivon että saamme jatkaa "opintomatkaamme" vielä useiden vuosien ajan.
Jonain päivänä me ollaan siellä kisakentillä ja katsotaan näitä virheitä hymyillen. Ilman niitä me ei oltaisi koskaan päästy sinne asti.
Muistakaa jokainen että koiraharrastajan tärkein ominaisuus on nöyryys, sekä virheidensä myöntäminen. Jos haluaa kehittyä täytyy vastaanottaa neuvoja myös muilta kuin itseltään.
Toki maalaisjärki on hyvä pitää mukana. Sillä jokainen koira on yksilö, vaikka jokin asia toimisi toisella ei se kolmannella välttämättä toimi.
Harrastamisesta tulee helposti 'pakkopullaa' ja stressaavaa, jos asiat eivät suju halutulla tavalla.
Pyritään pitämään se pilke silmäkulmassa ja huumori mukana treeneissä, jotta jokaisella olisi hyvämieli illan päätteeksi.

Toivon, että tämä postaus toimisi "vertaistukena" muille, joiden käsissä on jotain muutakin kuin helppo paimenkoira.


lauantai 24. joulukuuta 2016

Born to make history



Jouduin kelaamaan vuoden alkuun ja miettimään, että mitä helvettiä siihen aikoihin on oikein tapahtunut. Sieltä löytyi postausta, josta paistoi eksyksissä oleva koiranohjaaja.
Koira tuntui kiihtyvän kaikesta häiriöistä, mölysi joka liikkeessä. Pieni epävarmuus oli suurta ja vaikeutti etenemistä.  Ohjaajan piti muistutella itselleen, että edelleenkin kyseessä juuri vuoden täyttänyt koira, se on nuori ja kasvaa vielä. Sillä on vielä lukuisia tilanteita joista se voi oppia, joista ohjaaja voi kehittyä.

Yksi suuri etapeista oli myös luustokuvat. Tuo sen aikainen tunnetilojen sekainen solmu, josta ei oikein ota nykypäivänäkään selvää. Toisaalta jokainen toivoo itselleen tervettä koiraa, mä sain oireettoman, mutten kuitenkaan priimaa...
Lonkat tuli takaisin B/B selkä LTV3, sekä kyynäret 1/1, siinä sitten pyörittelin jätänkö harrastuksista joitain pois vai jatkanko. Päätin antaa itselleni vuoden verran lisäaikaa, niin sanotusti "testivuoden" jonka aikana en rajoita koiraa mitenkään. Treenaan sen normaalisti lajiin kuin lajiin ja sitten otetaan uusintakuvat, joista näkee alkaako kyynäriin tai selkään tulemaan muutoksia. Jos niitä ilmestyy niin on aika tiputtaa lajeja tai jopa "eläköittää" koira kisaamisesta. Noh tähän asti yhä oireeton, mutta lähiaikoina olisi tarkoitus kiikuttaa jätkä säteiden alle ja katsoa onko muutosta tapahtunut.

Helmikuun aikana piipahdimme ensimmäisissä ja tähän asti "viimeisissä" tokokokeissa hakemassa ALO 3 suorituksen. Nitro suoritti päälle vuotiaaksi tosi kivasti palkatonta, tekniikka rakoili ja haukkuminen kiihtyessä tuli esille suoritusten aikana. Koe oli myös hyvää kertausta ohjaajalle uusista säännöistä. Tästä lähdimme suoraan Kantoluodon seminaariin hakemaan apuja.
Kirjoitin kattavat muistiinpanot ja seurasin silmä tarkkana muiden suorituksia. Pienillä teoilla oli suuret vaikutukset ja tässä vaiheessa pari asiaa valkeni minulle enemmän kuin hyvin.
Nitro päätti vetää tuon kerran täysillä ja aloitti heti boksista ottaessa jäätävän haukkumisen, joka olikin sitten suoraa se "ongelma" jota aloimme ratkomaan. Saimme kolmella harjoituksella koiraan muutosta ja tästä lähdimme kehittymään kohti tasapainoisempaa koiranohjaamista.

Tämä oli myös aikaa, jolloin julkaisin Nitron ongelmista pidemmässä postauksessa. Puin sitä kuinka olin ohjaajana luonut aivan väärän mielentilan koiralle toimia. Kuinka olin vahvistanut sellaista hektisyyttä ilman päämäärää. Myönsin virheeni "ääneen"
Muistutin kuitenkin itselleni kuinka mahtava koira Nitro on arjessa, huomaamaton, helppo ja rauhallinen. Joten se kentälle tuotu tunnetila oli aivan selkeästi omaa tuotostani, Niin sanotusti sain mitä tilasin.

Treenaaminen alkoi tuottamaan tulosta, Nitro tuntui aikuistuneen.
Tavoitteet nostettiin tasoon nähden hieman liian korkealle, sillä yhtäkään niistä emme suorittaneet menneen vuodeen aikana. Tein päätöksen, että kokeisiin mennään onnistumaan eikä hakemaan huonompia tuloksia ääntelyn vuoksi.

Valmistuin Kannuksesta, jättäen samalla taakseni yhden luvun. Sellaisen johon haluaisi silloin tällöin palata ja miettiä mikä olisi tulos erilaisilla päätöksillä.
Muutin työnperässä vieraalle paikkakunnalle, kuluja kertyi enemmän kuin menoja, lopputuloksena se, ettei työpaikka onnistunutkaan. Hetkellisesti tuntui siltä, että maailmalta olisi pudonnut pohja.
Aloin vetämään treenejä uudella paikkakunnalla "hyväntekeväisyytenä" ja osallistujia oli enemmän kuin odotin. Sain myös itsestäni niskasta kiinni, tutustuin uusiin ihmisiin ja aloimme treenaamaan tasaisin väliajoin yhdessä. Pohdimme pitkiä pätkiä treenejä, analysoimme ja ehdottelimme toisillemme uusia ratkaisuja. Hetkeksi tuntui taas siltä, että olisin "kotona"

Saimme aikaiseksi muuan facebook ryhmässä pitkän ja silmiä avaavan keskustelun treenaamisestamme. Sanoisinko sellaisen, josta lähti ohjaajan muuttuminen. Olin kentällä aivan liian suuressa 'vietissä' ja koiran oli vaikea suoriutua äänettömästi. Opettelin rauhoittumaan ja tekemään asiat isommalla päättäväisyydellä. Muutoksia alkoi tapahtumaan ja useammat treenit olivat hiljaisia.
Huomasin myös, että luopumisemme on erittäin alkeellisella tasolla. Jonka seurauksena esiintyy myöskin ääntelyä. Aloimme harjoittamaan laumapalkkausta erinäisin tuloksin,
 Nitrolla oli myös jonkinlaista "uhmista" se alkoi juoksemaan maalla vastaantulijoiden luokse, joten päätin palauttaa pojan maanpinnalle. Nitro vietti n. kolmen viikon kuurin liinassa palautellen korviaan. Se tepsi ja hihnanpäähän palasi se mamman kiltti holskulapsi.

Marraskuun aikana tapahtui monenlaisia asioita, kävin pääsykokeissa ja sain hyväksytyn kirjeen koulutukseen. Kyseinen tapahtuma on ilmeisesti herättänyt myös paljon negatiivisia tunteita tietyntyyppisissä ihmisissä ja heidän mielestään kyseinen tapahtuma on täysin väärin. No toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Eikai se keneltäkään ole pois, jos tuonne menen.
Jos valituksia löytyy niin toivoisin niiden esitystä suoraa minulle. Sillä seläntakana kyräily on melko mautonta. Keskustelen aiheesta mieluusti ja avaan moniakin asioita pyynnöstä.
Edelleenkin olen sitä mieltä, että opiskelu on paaaljon parempi ratkaisu kuin työttömänä oleminen.

Joulun aikana kerkesimme myös käymään Ignitian kennelin tottispäivässä. Nitro teki hyvän treenin, piippausta sisältyi vain aloitukseen ja treenissä taisi haukahtaa vain kahdesti. Ihmisistä se ei enää ottanut sellaista painetta mitä ennen. Sain samalla mahdollisuuden tutustua pariin Hevossaaren C - cackruihin, joita olin kesällä hoitamassa viikon verran. Hienoja pentuja!
Odotan jo innolla ensikesää ja mahdollisuutta nähdä B:t ja C:t, kaikki ovat jo niin "isoa" koiraa!

Me ollaan tän vuoden aikana kehitytty niin paljon, Tuntuu että asiat alkavat selkiytyä kentällä niin paljon. Toivotaan että me Nitron kanssa pystyttäisiin jatkamaan treenaamista vielä pitkään, ilman sen kummempia takapakkeja.

Toivotamme lukijoillemme erittäin hienoa Joulua sekä valoisaa Uutta Vuotta 2017!!!
Kiitän kaikkia jotka ovat avustaneet meitä menneen vuoden aikana ja antaneet uusia mahdollisuuksia. Erityiskiitos Hevossaarelle olkapäästä johon voi nojata, sekä 100% tuesta oli asia mikä tahansa.







torstai 24. marraskuuta 2016

Sinut on hyväksytty koulutukseen.

Näin siinä sitten kävi. Tänään tuli kirje, että minut oltaisiin hyväksytty ensimmäiseltä varasijalta Maatalousalan perustutkintoon valmistavaan koulutukseen (eläintenhoidon osaamisala)

Uskon, että monet kohahtavat tässä kohtaa. Miksi ottaa vastaan sama tutkinto josta juuri on valmistunut?
Hain viime syksynä kyseiseen koulutukseen ja tiesin jo aloittaessani kennellinjan mihin tulisin jatkamaan. Miksi juuri tuonne? Olisi muitakin opiskelupaikkoja johon jatkaa eläintenhoitaja tutkinnon jälkeen. Varmasti on ja uskon, etteivät ne sieltä mihinkään häviä.
Konkreettisin ero kuitenkin on se, että tässä tutkinnossa on suurena osana projektikoirat.
Mulla on suuri intohimo oppia lisää kyseisestä puolesta, sillä koen että oma kokemukseni Riskin kanssa jäi sattuneista syistä hyvinkin vajavaiseksi. Tahdon kehittyä kouluttajana ja kasvattaa omaa osaamisalaani vielä enemmän.
Kävin työssäoppimiseni yhteydessä useasti niin sanotun projektikoiralinjan tunneilla ja sain todeta opetuksen eroavan Kennellinjasta suuresti. Tuntui, että siellä perehdyttiin paljon syvemmin myös teoriapuoleen. Suurena erona on myös se, että käytännöntunneilla keskitytään nimenomaa projektikoiriin eikä omiin juuri lainkaan.
Koen kyseisen koulutuksen täydentävän edeltävää paremmin kuin hyvin. Eikä kyseiseen koulutukseen varmasti ole itsestäänselvyys päästä, jos samainen tutkinto on jo alla.

Kävin noin pariviikkoa sitten kyseisen linjan pääsykokeissa.
Ensimmäinen osio oli haastattelu, joka aloitettiin kysymällä heti miksi hakeuduin kyseiseen koulutukseen, tiedänkö saanko tukia sekä miten ajattelin toteuttaa opiskeluni. Heti tehtiin selväksi, että tämä on sama koulutus etc.
Haastattelusta selvittyäni lähdettiin kohti kenneltiloja, joissa aiheena oli tietenkin koirien tilojen siivous. Ihan vain siksi, että se tulisi olemaan erittäin suurena osana meidän opiskeluamme.
Siitä sitten seuraavaan osioon eli kuntotestiin. Tämä on se osio mistä olinkin kuullut etukäteen, mutten siltikään osannut odottaa. Hyvinhän sekin meni.
Ensiksi käveltiin n. 13kg ruokasäkki olalla edestakaisin yhtä väliä kahdeksan kertaa, joista neljä oli säkin kanssa.  Sen jälkeen pieni hölkkä hoitolaympäristössä ja siitä leikittämään malinoisia.
Haastattelupäivä oli antoisa ja mukava. Oli myös hyvä hetki jo valmiiksi tutustua mahdollisiin tuleviin luokkatovereihin

Ajatelkoon jokainen mitä haluaa, mutte tuonne ollaan nyt menossa eikä muiden mielipiteillä ole suurempaa vaikutusta päätökseeni. Jos tahdon "kiusata" itseäni kahdella samalla koulutuksella niin sitten minä sen teen. Kuitenkin näen tästä mahdollisuudessa niin paljon enemmän hyötyjä kuin haittoja sekä jälleen sen mahdollisuuden vain "lisäkouluttaa" itseään, joka on mielestäni tuhat kertaa parempi vaihtoehto kuin paikallaan oleminen työttömänä.

Jos kuitenkin mieleen tulee kysymyksiä alaa kohtaan. Vastaan niihin mielelläni joten älkää pelätkö kysyä.




sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Odotettuja vastauksia



Mikä voisi olla seuraava koira?
- Olen pyöritellyt mielessäni paria rotua. Olen miettinyt vahvasti toista lk. holskua sillä haluan parantaa nykyistä tilannetta mm. geenipoolin puolesta. Kun aihe on ajankohtainen lupaan avata sitä enemmän teille.
Toinen vaihtoehto on noutaja tai joku muu mieleltään "rento ja huoleton." Nitro on kuitenkin dominoiva ja tempperamenttinen joten sille kaveriksi sopisi joku vähemmän tosikko.
Molemmat rotumietinnät ovat täysin liitännäisiä asumiseen ja tilanteeseen. Kuitenkaan vuoteen tai pariin ei välttämättä ole toista tulossa. Toki jos ihme tapahtuu ja elämäntilanne sallii niin hankinta voi tapahtua nopeillakin päätöksillä.

Mitä Nitro syö?
-Nitron ruokinta koostuu pääasiassa 50/50 ruokinnasta, lihan määrä vaihtelee rahallisen tilanteen mukaan. Nappulana on mennyt niin Jahtia & Vahtia, Carrieria,  Proboosteria ja nyt on avaamattomana Sam's fieldiä. Nitro käyttää erittäin tehokkaasti saamansa ruoan ja kaikki merkit ovat sopineet sille hyvin. Nappulana menee sitä mikä on saatavilla. Jos löytyy hyvä tarjous tai joku lahjoittaa säkkinsä niin sitä menee myös kuppiin. Nitro ei reagoi ruoan vaihtoon mitenkään erikoisesti vaan syö kaiken hyvällä halulla ilman sen kummempia ruoansulatusvaivoja.
Nappulassa pidän kuitenkin silmällä pakkausselosteita, pyrin valitsemaan sen missä rasvaa on riittävästi.
Lihoina menee samalla periaatteella, mitä saa kohtuu hinnalla. Niistäkään ei saada mitään reaktioita. Viimeksi heitin tarhaan hirvenluun ilman sen kummempia totutteluita, vatsa kesti hyvin.
Vakkarina pakkasessa lepää lihaista rasvaa, lohta ja sikanautaa.
Nyt metsästyskauden edetessä tulee ruokailu olemaan riistapainoitteista. Tutut antavat roippeita ja luita, nytkin pakkaseen ilmestyi pappan tuomana useita kiloja peurankylkipaloja.

Kuinka paljon koiran ylläpito vie?-En ole pitänyt sen tarkempaa kirjaa kuluista, mutta säkki ruokaa kestää yhdestä kahteen kuukauteen ja kustannus on n. 20-40e, lihoja ostan yleensä kuukauden satsin johon menee n. 30e, tällä hetkellä lihat kuitenkin ovat ilmaisia, koska saan sukulaisilta metsästyksen ylijäämät.
Sen lisäksi Nitrolla on lähitapiolassa eläinlääkärivakuutus, jota en onneksi ole tarvinnut paria kertaa lukuunottamatta. Maksan sitä neljässä erässä, joten hinta on noin 94e/krt
Auton kustannuksista en haluaisikaan miettiä, vaikkei me treeneissä ajellakaan. Niin kilometrejä kertyy lähinnä koirajutuissa ja niitä on aivan liikaa.

Nitron paras ja ärsyttävin puoli/tapa?
-Ehdottomasti positiivista on Nitron halu oppia, sen kanssa pystyy hinkkaamaan asioita ja se palkkautuu ruoasta ja lelusta tasapainoisesti. Se on aina motivoitunut tekemään asioita, eikä sitä tarvitse toputella treenaamaan.

-Ärsyttävä on ehkä liian voimakas sana, mutta Nitro reagoi erittäin vahvasti mun tunnetiloihin. Jos menen kentälle liian innokkaana ja energisenä niin tuo raidallinen peilaa ne tunteet kolminkertaisena. Seurauksena hämmentynyt koira, joka piippaa ja kiihtyy äärinmäisyyksiin. Sama vaikutus on epäselkeydellä. Jos minä olen epävarma ei Nitrokaan ole varma suorituksestaan vaikka kyseessä olisi helppo juttu. Onneksi nämä asiat ovat hallittavissa oman tunnetilan kanssa.

Nitron lempiasia?
-Ehdottomasti isäni. Hänen kanssaan holsku saa pölhöillä tehdä asiat miten tykkää eikä rajoja asetella niin tiukiksi kuin mamma haluaisi. Isäni saa tuossa koirassa esiin sen kouluttamattoman pikkupennun joka juoksee ympäri seiniä pallon perässä vaikka mielestäni sisätilat eivät ole oikea paikka leikkiä...
Ruokaakin saa jääkaapista jos nätisti pyytää, eikä tuo holskun penikan nälkää ihan yhdellä ovenavauksella tyydytetä.

Miten Nitro reagoi ihmisiä tai eläimiä nähdessään?
-Neutraalisti, ihmiset eivätkä eläimet herätä jätkässä suurempia reaktioita. Ohitukset pääasiassa nättejä, mutta Nitro tuijottelee vastapuolta erittäin provosoivasti. Se ei itse kuitenkaan rähjää hihnassa.

Onko Nitrolla ollut ongelmia missään elämänvaiheessa? 
-Se valehtelee, joka sanoo ettei koskaan olisi kohdannut ongelmatilanteita koiran kanssa. Meillä ei ole ollut ratkaisemattomia ongelmia. Nyt syksyllä oli jonkinlaista murkkua, että karkaili ihmisten luokse ja säikytteli heitä. (maalla ollessamme) Mutta asia oli korjattavissa liinakaudella. Nitro vietti n. kolmeviikkoa ulkoilut pitkässä liinassa ja palautteet tuli jos käskyt jätettiin kuuntelematta. Sen suurempaa ei tarvinnut taiteilla, että korvat palasivat raidallisen käyttöön.

Mitä teet vapaa ajallasi ilman koiraa?
-
Ne harvat hetket kun touhuan ilman koiraa ovat joko kirjoittaminen tai piirtäminen. Ne ovat sellaisia inspiraation hetkiä, joiden avulla päästään irti arjesta. Kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle, mutta piirtämistä harjoitan melko usein iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Muuten vapaa-aikani liittyykin vahvasti vain koirien kanssa touhuamiseen.

Missä olisit nyt jos et omistaisi koiraa?
- Monihan ei sitä tiedä, että Nitro on ensimmäinen omistavani koira. Mutta jos kuvittelisin tilanteen etten olisi koskaan aloittanut koiraharrastusta niin suuntautuminen olisi ihmispuolella jonkinlaisen terapeutti -ammatin parissa. Se on ollut yksi haaveammateistani, mutta pitkät opiskeluajat eivät oikein napanneet, joten se asia jätettiin taka-alalle. Pidän myös lasten kanssa työskentelystä ja uskoisin, että toimintani perustuisivat silti eläintenkanssa toimimiseen terapian yhteydessä vaikkei kyseessä olisikaan koira.

Mikä on parasta/pahinta kennellinjassa?
-Parasta koiraharrastuksen helppous ja tukiverkosto. Jos halusit aloittaa jonkun lajin löytyi varmasti opettaja, joka pystyi auttamaan sen pariin. Parit kokeetkin järjestettiin vain sen takia, että luokassa oli tarpeeksi monta, jotka halusivat niihin osallistua. Lähiympäristössä on treenikenttiä, maastoja sekä talvella lämmin sisähalli. Kokeita järjestettiin niin, että osallistuminen oli helppoa ja opettajat kannustivat osallistumaan heti kun huomasivat sen kannattavaksi.

-Pahinta oli omat kuppikuntansa. Kuitenkin kyseessä on sisäoppilaitos tyylinen paikka, joten luokkalaisten kanssa ollaan yhteydessä lähes 24/7, jos ei sattunut asumaan omillaan niin myös kämppikset koostuivat luokkalaisista. Itsellä sattui tuuri, että suurimman osan kämppisten kanssa tultiin juttuun enemmän kuin hyvin, mutta silti luokansisällä oli selkeät pienet porukkansa, johon ei muita oikein huolittu, asioita saattoi jäädä kertomatta ja viemättä eteenpäin koska tiedonkulku oli hieman "takkuista" näiden kuppikuntien välillä.
Luokkahengessä ei sinällään ollut ongelmaa ja pystyttiin toimimaan keskenämme ongelmitta  ja järjestämään useita tapahtumia. Meillä oli kuitenkin lähes luokallinen tavoitteellisia koiraharrastajia, joten treeniseuraa löytyi aina, jos kehtasi pyytää.

Mikä on mielestäsi tärkein yksittäinen neuvo koirankouluttamiseen?
-
"Jos koira on tippumassa kuoppaan, kannattaako ohjaajan potkia sitä syvemmälle?"
Tämä on neuvo jota tykkään käyttää niin koulutuksissa ja mielestäni se on erittäin osuva. Jos koiralle tulee epävarma tilanne, niin kannattaako sen epävarmuutta vain lisätä vai antaa koiran nousta helposti takaisin toimintaan. Itsekin syyllistyn todella helposti vaatimiseen. Usein tuntuu, että koira osaa asian hyvin ja kun ei onnistukaan huomaa olevansa kierteessä. Vaatiminen kasvaa sitä enemmän kun koira osoittaa virheitä, mitä enemmän painostan onnistumista sitä enemmän koira epäonnistuu, koska en tajua helpottaa harjoitusta ajoissa. Kannattaakin muistaa, että koira ei saa epäonnistua yli kolmee kertaa, jos näin käy täytyy harjoitusta helpottaa... Kun sen vain muistaisi itsekin.

Mikä on tärkein asia mitä olet oppinut, Leidin, Riskin ja Nitron kanssa? 
-Leidin kanssa opin harrastamisen hyödyn ja ilon kouluttamisesta
-Riski opetti minkälaisen koiran kanssa tahdon työskennellä.
-Nitro takoi päähäni, että mustavalkoisuus on yhtä tärkeää treenaamisessa kuin hauskanpito.

Miksi juuri Toko päälajiksi?
-Luulen että tässä lajissa minua kiehtoo sen tarkkuus ja yksityiskohtaisuus. Se ei riitä että suoritus on vain sinne päin vaan siinä täytyy osua melko nappiin saadakseen hyviä pisteytyksiä. (ylemmissä luokissa) Nykyinen sääntömuutos vain lisäsi halua jatkaa lajin parissa. Luokkien väliset erot ovat pienemmät ja ylempiin siirtyminen helpottui. Enkai minä tätä lajia hinkkaisi, jossen siitä tykkäisi.

Mitkä asiat koet suurimmikse eroiksi labradorinnoutajan, saksan- ja hollanninpaimenkoiran välillä?
-Tätä kysymystä jouduin vähän jopa miettimään. Labradorinnoutajan kanssa harrastaminen oli jotenkin helppoa. Se ei kiihtynyt mun tunnetiloista tai häiriöstä vaan suoritti aina tasaisesti ja iloisesti. Sen lisäksi noutaja vastaanotti sosiaalisen kehun huomattavasti iloisemmalla fiiliksellä.
Saksanpaimenkoira oli myöskin astetta tasaisempi ja kiihtyi mielestäni jotenkin hallitummin sekä selkeämmin. Sen lisäksi saku omasi vahvan laumavietin. Toki yksilöitä on erilaisia, mutta perustankin näkemykseni juuri Riskiin enkä muihin näkemiini saksalaisiin.
Hollanninpaimenkoira on näistä aktiivisin ja vilkkain. Se liikkuu nopeammin kuin saksanpaimenkoira tai labradorinnoutaja sekä omaa kiihkeän elämänkatselmuksen. Se syttyy saalistamisesta enemmän kuin kumpikaan edellisistä ja omaa vahvan aggression ja dominanssin.

Jokainen mainitsemistani yksilöistä oli/on helppoja kotioloissa. Eivät kiihdy turhista. Siksi näkemi erot perustuvat nimenomaan treenikentälle.

Mitä lajia haluaisit/et haluaisi harrastaa?
-Haluaisin ehkä kokeilla Mondioringia tai IPOa, mutta kumpaankaan ei ole sellaista suurta paloa.
 En tiedä voinko sanoa, etten halua harrastaa vaan en vain koe tarpeelliseksi tai pidä niitä "omina lajeina" niin silloin valintani osuisi Noseworkiin, en vain näe hyödyllisyyttä kouluttaa koiraa hakemaan yrttejä tai mausteita. Ymmärrän kyllä, että laji on varmasti mielenkiintoinen ja monet koirat tykkäävät siitä.

Koitko kennellinjan  antavan sinulle mahdollisuuksia koira-alalla?
-Kyllä koin. Ennen kennellinjaa en kisannut tai harrastanut tavoitteellisesti juuri mitään. Mutta niiden lyhyiden opiskeluvuosien jälkeen opin enemmän lajikoulutuksesta kuin olisin koskaan kuvitellut. Sen lisäksi löysin oman tapani kouluttaa koiria, sekä halun kehittyä alalla.

Miten kennellinjalla suhtauduttiin erirotuisiin koiriin? 
- Hyvin. Mielestäni jokaiseen koiraan suhtauduttiin yksilöinä. Niiden koulutukset suunniteltiin jokaisen tason ja osaamisen mukaan eikä pidetty mitään tiettyä linjaa jokaisessa treenissä.
Eikä kukaan odottanut esimerkiksi mastiffilta tai pieneltä koiralta samantyyppistä suoritusta kuin paimenkoiralta tai noutajalta. Jokaiselle asetettiin realistiset tavoitteet, eikä yhtään liikaa.

Mitä lajia haluaisit harrastaa, muttet syystä tai toisesta pysty?
-Ehkä Hakua? Koiralla olisi potentiaalia ja ohjaajalla halua, mutta jostain syystä en ole hakeutunut ryhmiin tai löytänyt sellaisia. Joten jätin lajin ajattelemisen sellaiseen hetkeen kun sen treenaaminen olisi mahdollista.

Vahvuutesi ja heikkoutesi koirankouluttamisessa?
Vahvuuteni on tieto ja taito, päivitän tietojani kouluttamisesta melko hanakasti niin internetin videoiden sekä seminaarien avustuksella. Sen lisäksi osaan olla itsekriittinen ja usein videoinkin treenejä vain sen takia, että pystyisin katsomaan niitä jälkikäteen ja huomaamaan mahdolliset virheet sekä onnistumiset. Minulla on myös suuri halu oppia virheistäni ja tahdon kehittää itseäni kokoajan.

Heikkouteni on hinkkaaminen ja suunnitelmattomuus. Ensinäkään harvat treenini on suunniteltuja, yleensä menen kentälle pienen ajatuksen kanssa, mutta suunnitelmia ei ole. Mitä teet kun epäonnistut? Miten korjaat? Vaan usein mietin niitä vasta jälkikäteen. Tämän takia saatan jäädä hinkkaamaan aivan liian pitkiksi ajoiksi, hakemaan epätoivoisesti onnistumista. Tälläiset treenit loppuvat usein huonoon mielentilaan.

Onko teillä tiimiväriä?On. Nitron väri on vihreä ja se sopiikin sille kuin nenä päähän.

Haaverotu jota et tule koskaan ottamaan? ja sellainen jonka ottaisit?
-Pikkutyttönä vlackit ja sarloosit olivat iso sana. Halusin sellaisen tosi pahasti. Nykyään tämä rotu ei palvelisi tarkoituksiani, joten en sellaista tulisi ottamaan.

-Lapsuudessani kotonani oli australiankarjakoira Nana. Joten ehkä tälläinen koira muuttaisi joskus elämääni uudestaan?

Mikä on ollut suurin mokasi ja onnistumisesi koiramaailmassa?
-Silloin pikkutyttönä olin erittäin itsepäinen vanhempieni kieltoja kohtaan hankkia koira.
Olin jopa melkein tuomassa sekarotuista rescuekoiraa suomenmaalle...

-Onnistumiseni oli ehdottomasti Leidin kanssa koettu AVO2 koe. Se oli se päivä kun opin ettei kokeitakaan tarvitse ottaa niin vakavasti. Sen jälkeen myöskään kokeet eivät jännittäneet kyseisen koiran kanssa. Leidi näytti että epäonnistumisesta huolimatta voi olla ihan hurjan kivaa!

Miten odotat eteneväsi koiramaailmassa?
- Odotan että voin viedä hollanninpaimenkoiraa eteenpäin ja tuomaan sitä enemmän esille muiden paimenkoirien keskeltä. Sen suurempia odotuksia minulla ei ole. Kouluttajana tahdon toki kehittyä vielä pitkään.

Kuka on koiramaailmassa suurin innoittajasi? Miksi?
- Helppo vastaus. Jari Kantoluoto.
-Yksinkertaisuudessaan pidin paljon Kantoluodon opeista ja tavoista työskennellä koiran kanssa, joka perustuu vahvasti tunnetilan koulutukseen. Sen jälkeen kun itse näki konkreettisesti kuinka koirat korjasivat käytöstään hänen metodejensa avulla. En voi kuin nostaa hattua ja toivoa, että joskus oma koiranlukutaitoni on yhtä hyvällä tasolla.

Mistä nimi Nitro tulee?
-Sydänlääkkeestä. Nitro tuli vain hetkeä sen jälkeen kun Riski oli saatettu viimeiselle matkalleen, joten Nitro oli se lääke, joka korjasi rikkoutuneen sydämen ja  muistutti miksi surussa ei kannata rypeä.

Oletko päässyt tekemään töitä ammattisi eduksi?
-En vielä, mutta toivottavasti vielä pääsen.

Oletko joskus miettinyt riittävätkö rahasi itsesi ja Nitron ylläpitoon?
-Silloin tällöin miettii, että mihin se raha oikeastaan häviää. En edes treenaa säännöllisesti missään kursseilla vaan pääsääntöisesti yksin. Mutta pääasiassa rahatilanne on ollut vakaa, joten normaaleja hankintoja ei ole vielä tarvinnut rajoittaa.

Haluaisitko joskus olla kasvattaja?
-Kyllä haluaisin! Mutta se vaatii vielä hetken kypsymistä ja kasvamista, joten se ei ole lähiaikojen haave.

Mitä voisi parantaa omassa rodussasi?
-Puhun nyt Lk.holskusta. Ehdottomasti geenipooli vaatisi aika rajua laajentamista. Pikkuhiljaa valutaan tilanteeseen että kaikki Suomessa olevat koirat ovat sukua keskenään ja jalostusmateriaali alkaa loppua. Tästä aiheesta löytyy postaus täältä.

Löytyykö sinulta ns. turhaa koiratavaraa?
-Voi kyllä löytyy! Treenikamat vievät jo puolikkaan takaluukun ja sielläkin on mitä kummallisempia asioita, joita en edes treenatessa käytä. Sen lisäksi pantoja on ihan liikaa ja pari ylimääräistä leluakin lojuu huoneen reunoilla.

Minkälainen on mielestäsi hyvä koiran talvitakki/mantteli? Mitä itse suosit?
-
Sellainen joka suojaa koiran lavoista hännäntyveen asti hyvin, eikä rajaa koiran liikettä sen suuremmin. Itse tykkään hevosten loimimallisista talvivermeistä, mutta meillä nykyisessä helmat ovat pari senttiä liian pitkät, joten uroskoira kusee ne. Sen takia talvitakin käyttö on rajautunut lähinnä odotteluiden ajaksi esimerkiksi autoon talvella.

Miksi anonyymeilla ei ole mahdollisuutta jatkuvaan kommentointiin?
-Ihan välttääkseni trolleja tai muita vitsikkäitä ihmisiä. Jos haluaa mielipiteensä julki laittaa täytyy pystyä myös seisomaan sen takana. Toki jos tämä testaus osottautuu positiiviseksi, voin harkita anonyymikommentoinnin sallimisen myös tulevaisuudessa.

Mitä neuvoisit kennellinjalle hakevalle?
-Jos et ole kiinnostunut koirista, älä hae. Jos kiinnostusta löytyy ja halua oppia voi kennellinja olla erittäin miellyttävä ja opettava kokemus. Täysin omasta asenteesta kiinni miltä opiskelu tuntuu ja kuinka koulu sujuu. Kaikkea ei kannata ottaa liian vakavasti ja kannattaneekin ottaa mukaan ripaus huumoria opiskelun keskelle.

Mikä oli parasta käytännöntunneilla? Huonointa?
-Monipuolisuus ja joustavuus. Jos haluttiin kokeilla ja treenata jotain tiettyä lajia oli meillä siihen myös mahdollisuus. Pystyimme vaikuttamaan tunnin sisältöön toivomuksien avulla.
Miinuspuoli taitaa olla se, että itse ainakin koin hankkiessani pennun kolmannelle vuodelle, että muun luokan ollessa pidemmällä saattoivat treenit pyöriä aikalailla muiden tasojen mukaan ja näin ollen 'aloittelevat' jäivät hieman vähemmälle.

Millainen työllistyminen on alallasi?
-Pieneläinpuolella työpaikat hakusessa ja hankalia löytää, mutta tuotantoeläinpuolella töitä on lähes kokoajan saatavilla.

Vaikuttaako Nitron luusto arkeen? Aiotko kuvauttaa uudestaan?
-Nitron luusto ei ole aiheuttanut mitään huomattavaa. Koira ei onnu tai kärsi muistakaan epäpuhtauksista. Ei välttele hyppimistä tai aristele käsittelyä.
Joten luusto ei vaikuta arkeen  mitenkään.
-Aion kuvauttaa Nitron uudestaan seuratakseni aiheuttaako harrastaminen muutoksia selkään tai kyynäriin. Jos aiheuttaa täytyy muuttaa suunnitelmia.

Millaiset arkirutiinit teillä on?
 
-Kämpillä ollessani lähdemme ulos heti heräämisen jälkeen, sen jälkeen viettelen hetken koneella tai piirtäen. Päivällä usein treenaamme tottista jossain lähistöllä, samalla käyden ulkoilulla. Illalla ollaankin aika rauhaksiin, syödään ja käydään pikaisesti viimeisellä ulkoilulla juuri ennen nukkumaanmenoa.
Maalla ollessamme laiskuus ottaa vallan ja ulkoilu hoidetaan lähinnä vapaana juoksentelmalla ja tarhassa päivän aikana. Treenit tuppaavat myös jostain syystä jäämään, käytännössä molemmat lomailevat maalla. Eikä oteta sen suurempaa stressiä arjesta. Rutiinit vaihtelevat ihan päivän mukaan, joten mitään pysyvää ei oikein ole.

Onko teillä arjessa jotain mihin haluaisit muutoksen?'
-Olen ollut nyt useamman kuukauden maalla, joten muutos treenaamiseen olisi kovajuttu. Nyt treenataan silloin tällöin joskus kun taas yllä mainitsin kämpillä treenaan lähes joka päivä jotain. Hieman voisi itseään niskasta ottaa ja ravistella. Toki tauko tekee hyvää mutta liika tauko käy ohjaajan päänupille. Nitro ei kotioloissa muutu oli treenattu tai ei. Joten se ei myöskään olemuksellaan vaadi sitä, joka ehkä nostaisi kynnystä lähteä treenailemaan useammin.

Mitä varavaihtoehtoja sinulla oli kennellinjan lisäksi?
-Hain Livian eläintenhoitaja tutkintoon sekä Forssaan Catering -alalle.

Minkälaisia huomiotuotteita käytät?
-Itseltä löytyy heijastinliivi ja huomiovalot takista, koiralla on liiviä ja valoa myös, joten huomaamatta ei jää keneltäkään.

Miten Nitro matkustaa autossa?
-Nitro on helppo automatkaaja. Se matkustaa takapenkin veräjän toisessa lokerossa. Pentuna se hieman stressasi, pyörien ja läähättäen mutta nykyään jopa nukkuu pitkillä matkoilla. Aina menossa innokkaana autoon ja sinne se pyrkiikin aina jos saa mahdollisuuden. Käytännössä auto on minun ja Nitron toinen koti.

Oletko koskaan laskenut paljonko koiraharrastus vie rahaa vuodessa? tai kuukaudessa?
-
En valitettavasti ole. Harrastaminen itsessään on ollut melko halpaa välineitä lukuunottamatta, sillä kouluaikana kuten nykyäänkin treenaus (paitsi kokeet) olivat maksuttomia. Vielä nykypäivänäkään en ole ryhmiin hakeutunut, vaikka se olisikin tarpeellista. Treenaan paljon yksin ja kavereiden kanssa.

Käytätkö Nitroa hierojalla?
-Nitro käy hierojalla yleensä 2-4kk välein riippuen oireileeko jumia ja miten oma rahatilanne antaa myöden. Raskaimpien treenikausien ajan pyrin pitämään hieronnat lyhyellä välillä. Jonkin verran tuo on ollutkin juminen, mutta hieronnalla saatu yleensä aukeamaan.

Millaiset "säännöt" teillä on lenkkeilessä?
-Natsikuri, olen hihnakäytöksestä tosi tarkka. Hihna ei saa kiristyä ja kävelyn on tapahduttava joko jalan vieressä tai hieman edellä, kunhan hihna pysyy löysänä. Vastaantulevia koiria ei moikata vaan jokainen ohitetaan hiljaisesti. Jos pysähdymme jutustelemaan niin pyrin pitämään koiran käskyn alla, sillä muuten tuo ottaa tilanteesta ilon irti haukkumalla tai hakemalla huomiota muilla tavoin.. repimällä hihnaa tai hyppimällä.

Koetko huonoa omatuntoa koiran suhteen? Missä tilanteissa?
-Kyllä tunnen. Etenkin tilanteissa jossa olen ollut koiralle epäreilu. Jäänyt vaatimaan ja hinkkaamaan asioita, saamatta haluamaani lopputulosta. Treeni loppuu usein huonoon tunnelmaan niin koiran kuin ohjaajakin osalta. Onneksi Nitro on anteeksiantavainen eikä huonot treenit vaikuta seuraaviin sen suuremmin. Ääntely on ongelmista se, joka aiheuttaa eniten päänvaivaa. Nyt kuitenkin päättiin ratkoa sitä hitaasti ja varmasti ennemmin kuin rynnimällä kokeeseen ja ottaa miinuksia siitä.

Oletko miettinyt Nitron kastraatiota? Miksi, miksi ei?
-Silloin tällöin tämä pyörii kysymyksenä päänsisällä. Nitron pallit eivät kuitenkaan aiheuta koiralle päänvaivaa. Vaikka tuolla onkin ihan terveet miehen vaistot se ei kuitenkaan vedä niitä ylitse, joten arki ei ole sen kummempaa onko tuolla pallit vai ei. Sen tiedän, että jos joskus seuraava koira tulee niin silloin Nitro on kastroitu ihan vain vahinkojen välttämiseksi oli kyseessä sitten uros tai narttu.
Jalostusarvoahan tuolla on terveystuloksiensa takia pyöreä 0, joten sen puolesta ei tarvitse huolehtia.