maanantai 30. kesäkuuta 2014

Jos rahalla saisi ostaisin ison kimpun hermoja.



Kukaan koiranomistaja ei ole täydellinen, joten ajattelin myöntää omia virheitäni. En tiedä iskikö blogitekstiin inspiraatio turhautuneisuuden purkamisena vai pieleen mennyt koulutussessio. Minulla on ollut syyni miksen ole uskonut sheippaamiseen, kuitenkin kokeiltuani sitä en katunut. Leidin kohdalla motivaatio nousi silmissä ja se oikeasti toteutti ajatuksiani kuin unelma. Kuitenkin omaan melko huonot hermot, varsinkin jos koira ei tunnu tajuavan mitä haen takaa. Turhautumiseni purkautuu joskus maanpolkemisella, koventuneella käskytyksellä, joskus tulee vain tunne että pitäisi ottaa tunnin tauko ja käydä vaikka juoksemassa kaikki kasaantunut turhautuneisuus ulos itsestäni. Joka kerta kun olen turhautunut kesken koulutuksen mietin sitä jälkikäteen, mietin miksen lopettanut treenejä siihen.

Miksi edes yrittäisin hinkata tai viilata pilkkua, jos mielialani ei ole siihen oikea? Kuitenkin melko usein syyllistyn siihen rikokseen, että jatkan treenejä sitten vaikka käpy on jo palanut. Sitten sitä jälkikäteen miettii,
miksi. Ehkä sitä tekisi vähemmän hallaa koulutukselle jos lopettaisi treenit siihen, eikä lähtisi väkisin hakemaan sitä "onnistunutta" suoritusta. Itselläni paloi hermo viimeksi tänään, kun tuntui ettei Riski millään meinannut tajuta mitä hain takaa, vaikka kuinka yritin eri keinoin ei vain asia edennyt suuntaan tai toiseen. Tapani mukaan suustani pääsi kiroamista ja polkaisin maata, jo tässä kohtaa mentiin vikaan. Riski otti heti etäisyyttä eikä halunnutkaan toimia kanssani. Oma käytökseni oli säikäyttänyt sen ja tunsin jälleen huonoa omaatuntoa. Meni hetki ennen kuin tuo pieni saksalainen pystyi taas toimimaan kanssani. Miksen lopettanut treenejä jo silloin kun pinna tuntui palavan? Ilmeisesti tarvitsisin kentän laidalle ihmisen, joka sanoisi:
"Top tykkänään, nyt tauko kun asiat ovat vielä hyvin."

Leidin kanssa tätä ongelmaa ei juurikaan ole ollut, sillä se treenaisi mun kanssa maailman tappiin asti ja vaikka hermot tippuisivat matkalla niin se työskentelee silti kanssani. Minulla ei ole ollut ennen siis koiraa, joka reagoi vahvasti minun lähettämiin eleisiin ja signaaleihin. Joten tämä oli aikamoinen herätys.

Suurin ongelmani ehkä tässä on se, että teen liian pitkiä treenejä koirani kanssa ja haluan nähdä edes sitä jotain edistystä jo yhdeltä kerralta. Joskus vain pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja noudattaa 5 minuutin rutiinia, eli treenataan kunnolla 5 minuuttia kerrallaan useamman kerran päivässä, jolloin en jättäisi sitä päivän treeniä yhdeksi putkeksi ja menettäisi kärsivällisyyttäni.
Riskin säikähtäminen ehkä sai minut heräämään ongelmani kanssa ja halusin aloittaa siitä ensimmäisestä askeleesta kertoa siitä muille, ehkä löydän tämän blogin kautta ihmisiä, jotka kamppailevat samojen ongelmien kanssa. Kuten sanotaan, koira opettaa paljon ja tällä kertaa Riski opetti minulle, että on lopetettava ajoissa.

Ehkä pohjiltani en pitänyt sheippaamisesta, koska tiesin että tulen menettämään hermoni jossakin vaiheessa koulutusta. Yleensähän olen harrastanut houkuttelua, jonka seurauksena minulla on paljon korjattaa eleissäni, annan myös tiedostamatta apuja koiralle. Joka on huono piirre, jos tähtää kisakentille.
Paineet kasvavat, rima on ehkä liian korkealla tällä hetkellä. Enkä ole muistanut laskea sitä oman tasoni mukaan, tästä on toivottavasti hyvä lähteä eteenpäin.
Täytyy vain tajuta, ettei aina tarvitse tavoitella täydellisyyttä, joskus riittää vain se hyvä tekemisen meininki.
Vikahan tällaisissä tilanteissa on aina ohjaajassa, ei koirassa. Joten ehkä kokemus opettaa ja joskus saan kasvatettua sitä hermorataaa niin, että voin ottaa avosylin tuon sheippaamisenkin vastaan. 


  Rauhalliset kesänjatkot kaikille lukijoilleni!





1 kommentti: