keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Unettomia öitä...





13.1. painautuu mieleensi varmasti loppuelämän ajan. Tällä hetkellä näen ja kuulen Riskiä kaikkialla. Milloin se vilahtaa silmäkulmasta, välillä olen ihan varma että se on jossakin selkäni takana.
Eilen illalla odotin, että oveni kolahtaisi. Riskillä oli tapana tönäistä huoneeni ovea, kuin koputtaakseen... Sitten joskus kahden aikaa yöllä (en saanut unta...) Oveni kolahti hiljalleen ja murruin ihan täysin. Tottumuksestani olin nousemassa ylös ja avaamassa oven saksalaiselle, saksalaiselle jota ei enää ole. Kun avasin oven niin käytävän päässä oli Leidi surullisen näköisenä. Päästin sen tietysti sisään. Ei nukkumisesta muutenkaan näyttänyt tulevan mitään. Itkin ja surin pitkälle yöhön. Leidi kävi kuivaamass kyyneleitäni ja kävi nukkumaan.
Lähtiessäni Joululomalta kämpille. En osannut yhtään odottaa, että tällaiseen päätökseen tultaisiin. Tai olinhan minä asiaa pyöritellyt useasti päänisisällä, jopa keskustellut aiheesta. Mutten yhtään osannut ajatella sen tulevan todeksi. Kun lopetus päätös kuitenkin tuli, en hetkeäkään epäillyt ettenkö sitä veisi. En voinut kuvitellakaan, että Riski olisi päättänyt matkansa maanpäällä yksin, vieraiden ihmisten ympäröimänä. Se niin rakasti minua ja muita ihmisiä. Riski ei tykännyt olla yksin.
Aina iltaisin se painautui viereeni ja oli siinä tarvittavan ajan, mennen nukkumaan sitten omaan rauhaansa. Se ei tuntenut käsitettä "oma tila" Riskin oma tila oli minun tilaani ja toisinpäin.
Jos se asettui viereen sai varautua siihen, että sylissä makasi 35 kiloa saksanpaimenkoiraa, joka ei antanut sen paremmin hengitystilaa. Nyt kuitenkin jouduin jättämään Riskin eläinlääkäriaseman lattialle. Yksin.
Löysitkö Riski jo perheen ja ystävieni entiset nelijalkaiset ystävät? Ethän ole yksin...
Haluaisin kelata aikaa taaksepäin ja rutistaa tuota saksanpaimenkoiraa kovemmin, vielä hetken ajan. Kertoa sille, ettei se yksinäisyys ole pahasta, kertoa että osa minusta lähtee sen mukaan eikä se tule koskaan olemaan yksin.
Riski nukahti rauhallisesti, nostin nukkuvan saksalaisen pään syliini ja silittelin sitä. Sillä oli takanaan aikamoinen viimeinen päivä. Aamulla kävimme pellolla juoksentelemassa. Potkin sille lunta, annoin sen painia Leidin kanssa hangessa. Aamupäivällä se sai aamiaisen ja syödä kanssani ruokaa samalta lautaselta, se sai osansa kekseistä ja muista herkuista. Naapurit kävivät hyvästelemässä sen. Sain useita viestejä ystäviltäni ja tajusin. Riski on varastanut liian monta sydäntä.
Sillä oli aina tietynlainen pilke silmäkulmassaan ja nyt tiedän sen johtuneen sen loputtomasta rakkaudesta kaikkea kohtaan, se pilke sammui samaan aikaan suuren sydämen kanssa.
Riski sai pitää päätään sylissäni vielä hetken poismenonsa jälkeen. Kumarruin ja halasin ystävääni vielä viimeisen kerran. Nousin ylös ja ennen poistumistani kosketin vielä kerran sen poskea, todeten "Olethan kiltti poika, minne ikinä joudutkaan."






8.1.2014-13.1.2015
Voi kulta pieni, mulla on niin kova ikävä <3

1 kommentti: