lauantai 3. lokakuuta 2015

Hei ystävä rakas täällä mä vielä oon.



Tämä vuosi on ollut täynnä huonoja uutisia. Elämän korkokengät ovat potkineet odottamattomalla voimalla jo useampaan otteeseen. Nyt olen jälleen siinä tilanteessa, etten tiedä noustako vai maata...
Tästä piti tulla unohtumaton vuosi. Haaveet toteutuivat, mutta mikä oli niiden hinta?
Ennen kuin toteutin kauimmaisen haaveeni omasta koirasta, jouduin menettämään jotain todella rakasta. Sen menetyksen tuska on vieläkin läsnä ajatuksissani, En ajatellut kokevani sitä tuskaa pitkään aikaan...

Kaksoissiskoni toteutti unelmansa omasta koirasta vähän minun jälkeeni. Kesä oli hienoa aikaa.
Pyörimme koirien kesken paikasta toiseen. Vanhoja ystävyyssuhteita vahvistettiin usein eväsretkillä.
Mikä parasta tämän kolmikon koiralauma tuli toimeen enemmän kuin hyvin. Riitoja ei ollut vaikka laumaan kuului kolme urosta, silloin tällöin lisänä pyöri myös yksi leikattu uros.
Ohjaajien kesken oli se oma monimuotoinen kuplansa. Olemme kiinnostuneita aikalailla samoista asioista ja vietimme mukavia iltoja seuraten suosikki sarjojamme, kaikkien koirien nukkuessa suht rauhallisina lattialla.
Nitron ikioma 'pikkuveli.' Nitro salaa tykkäsi tuosta pienestä "vaahtokarkki" lapsosesta ja usein yllätinkin pojat nukkumassa vierekkäin. Niin, että uusimman tulokkaan pää nojasi luottavaisesti vanhemman kaulalla. Nitro hyväksyi tilanteen ja nukkui mukanan näköisesti uuden ystävänsä kanssa.
Melkein koko kesän nuo kaksi tekivät asioita yhdessä. Nitro oli todella varovainen pennun kanssa. Se selvästi tiedosti kokoeron, mutta pienemmän kasvaessa leikitkin muuttuivat painiksi ja välillä joutui hidastelemaan raidallista formulaa, että varoisi edes vähän pienenpäänsä.
Jokainen kesäaamu aloitettiin lähes samalla rutiinilla. Pojat pääsivät juoksemaan keskenään. Nitro näytti pienelle kuinka oikeaoppisesti Holskut pomppaa kovaa ja korkealle, sekä kuinka veteen rynnätään uimaan kuin tykinsuusta. Näihin muistoihin kuului todella vahvasti myös labukkavahvistukset. Leidi kulki pääasiassa näillä ryhmälenkeillä mukana.  Haikein mielin muistelen Leidin ja Nitron yhteisiä leikki- ja uimahetkiä.

Sovin jo kaksoisiskoni kanssa, että tämä tulisi syyslomalla mukaamme karvapallonsa kanssa. Käytäisiin hiekkakuopilla. Opetettaisiin sille 'maalaistollolle' aksaa ja tutustuttaisiin metsälajeihin. Odotin tuota syysloma viikkoa enemmän kuin innolla. Mutta nyt sitä viikkoa ei tule...
Toista kesää ei tule, jossa juostaisiin tuon hölmön sekarotuisen kanssa pitkin peltoja. Me ei tulla viettämään yhteisiä piknikkejä ystävämme kanssa. Me ei tulla enää koskaan puhumaan tuosta samasta nelikosta, johon kuului Demoninpoikanen, raitapaita ja norppaolento sekä valkoinen.
Jälleen kerran saamme heittää hyvästit yhdelle tämän lauman jäsenelle.
Riski hoitaa tehtävänsä ja vastaanottaa uuden ystävän tuonne taivaan pilvirajoille. Vielä ei kuitenkaan tuo riiviö pikkuveli ole poistunut maanpäältä. Vaan se viettää viimeisiä viikkojaan lomaillen maalla kaksoisiskoni kanssa.
Jo valmiiksi rikkoutuneeseen sydämeeni tuli jälleen yksi särö lisää ja voin vain kuvitella minkälainen tuska riipii tälläkin hetkellä rakkaimpieni mieliä. En tiedä edes mitä ajatella...
Kaksoisiskoni auttoi minua silloin kun oli hankalaa, nyt on minun vuoroni pidellä häntä kun se pahin iskee vasten kasvoja. Olen niin pahoillani että joudut kokemaan jotain tällaistä!
Tarkoitus olisi treffata vielä kerran tämän koiraporukan kesken ja antaa Kisbelle sen ansaitsema viimeinen matka. Josta ei puuttuisi yhtään vauhtia tai vaaratilanteita.
Näin se vaan menee... Maailma on epäreiluudessaan päättänyt, ettei tuolle pienelle pörröiselle pennulle luvata elinaikaa enempää kuin puolivuotta. Erittäin paha luustovika koituu pienen kohtaloksi. Nuori koira, joka on täynnä elämänintoa... Niin epäreilua

Voi kisbe <3




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti