maanantai 14. maaliskuuta 2016

Kaksi epätäydellistä.

Tuntuu kuin olisin antanut teille lukijani hieman valheellisen kuvan minusta ja Nitrosta.
Ne leikellyt treenivideot ovat toki hienoa katsottavaa, mutta on kai se pakko itselleenkin myöntää ettei me olla täydellisiä.
Voi kuinka kiva penska mulla olikaan sitten minä halusin siihen lisää viettiä lisää voimaa. Sitä lähdettiinkin hakemaan saatiinhan me liikkeisiin todella paljon näyttävyyttä.
Mutta entäs meidän mielentila?
Aloin huomaamaan kuinka Nitron pääkoppa alkoi pikkuhiljaa antamaan periksi sille kaikelle vietille. Sitä vaan lisättiin ja lisättiin mutten opettanut tuolle kakaralle että sitä voidaan myös hallita.
Jos voisin kelata aikaa taaksepäin niin todennäköisesti potkaisisin itseäni ja lujaa. Huutaisin perkeleet ja pieksisin tuon ajatuksen pois mielestäni. Sitä viettiä oli varmasti jo tuossa kakarassa ilman kaivamistakin ja se olisi varmasti liittynyt itsevarmuuden kanssa tekemiseen ilman lisäavustustakin.
Tässä kohtaa osa varmasti on saanut jo kuvan hirveästä paimenkoirasta, jonka tekemisissä ei olisi mitään järkeä. Todellisuus on hieman erilainen.

Mulla on mitä mahtavin koira arjessa. Voin kuskata tuota ihan jokaisessa tilanteessa jossa voisin kuvitella. Pystyn viemään sen ahtaisiinkin paikkoihin ja se ei reagoi niihin muutoksiin mitenkään suuresti. Kuitenkin olen luonut kentälle hirviön
Alkuun se oli yhtä vääntämistä, Nitro haukkui minulle kiihtyessään, vinkui liikkeille lähdöissä ja samantien kiihtyessään se avasi sanallisen arkkunsa eikä sieltä varmasti jäänyt mitään kuulematta.
Heräsin hieman liian myöhään tähän kierteeseen. Monet kyselivät että onko tuo yhtä hirveä arjessa.
Siinä kohtaa jouduin useimpia korjaamaan että ei. Tämä käytös on täysin omaa tuotostani. Se on asia, jonka olen luonut tuolle koiralle ja nyt sitten teemme pieniä toimenpiteitä, jotta saamme tuon demonisen mielentilan tasoittumaan.
Olemme treenanneet ahkerasti vastaehdollistamisen kautta. Aluksi otin vain yhtä askelta ja jokaisesta äännähdyksestä liike pysähtyi. Haukkumiseen tuli stoppi ja annoin koiralle siitä palautteet aina sanallisesti, sekä tarvittaessa tartuin koiraan. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ollut satuttaa vain herättää tuo raitapaita takaisin tähän maailmaan.
Edistys näkyi ja vanhat treenikaverit totesivat että minullahan oli täysin eri koira käsissäni kuin aloituksessa. Kehut tuntuivat hyviltä ja varmistuin siitä että pystyisin kääntämään asiat vielä hyväksi.

Kantoluodon semmassa ongelma tuntui pahenevan ja Nitro hermostui samantien jo boksista oton jälkeen. Vastasin useaan kysymykseen Nitron vaarallisuudesta joutuen toteamaan ettei se olisi vaaraksi minulle tai yleisölle. Kunhan vain haukkui hermostuneisuuttan.
Tässä oli kaksi vaihtoehtoa, joko minä olisin henkisesti tarpeesi vahva ja kertoisin koiralle ettei noi tehdä tai sitten tyydyttäisiin kakkosvaihtoehtoon. Ei anneta koiralle mitään takaisin vaan annetaan sen louskuttaa itsensä tyhjäksi ja palkitaan hiljaisuudesta.
Kantoluodon semma on ollut ainoa tilanne, jossa haukkuminen on ilmentynyt samantien kehälle tulossa. Kuten siellä sanottiinkin sen ääntely tuntuu johtuvan todella paljon koiran omasta epävarmuudesta tehtävänantoon. Jos Nitro ei ollut varma mitä sen tulisi tehdä se alkoi vaatimaan ohjeita minulta haukkumalla. Tuo otus on kuitenkin tyypiltään sellainen, että heti kierrosten noustessa sen ensimmäinen tavoite on haukkuminen.

Olen aina pistänyt haukkumisen turhauman piikkiin. Viime perjantaina kuitenkin paikallistimme ongelman lähteen. Teimme kentällä hyvin yksinkertaisia kontaktitreenejä. Siellä oli minun lisäkseni kaksi muuta. Heti jos minä puhuin Nitro reagoi asiaan haukkumalla, jos nämä kentällä olleet puhuivat Nitro reagoi louskuttamalla samantien. Heidän ei tarvinnut saada aikaiseksi kovinkaan suurta häiriötä kun Nitrosta saatiin aikaiseksi reaktio. Kun kentälle käveli joku, Nitro selvästi jännittyi ja oli epävarma tilastaan kentällä. Se ei poistunut sivultani mutta selvästi tarkkaili kentän poikki kävelevää henkilöä. Kenties pojalla on menossa hormonaallinen muutosvaihe, joka tuo siihen ihan uudenlaisia piirteitä tai ehkäpä sille on jäänyt jonkinlainen tunnelukko kantoluodon semmasta? 
Semmassa kuitenkin oli useampi ihminen jotka puhtaasti tuijottivat meitä koirakkona ja se selvästi jo siellä reagoi aiheeseen hermostumalla.
Sinällään Nitro antaa ristiriitaisia eleitä itsestään sillä se ei todellakaan ole millään tavalla varautunut ympäristöstään. Siinä ei ole tippaakaan epävarmuutta uusia ihmisiä kohtaan mutta nyt ne olivatkin pojalle isojuttu nimenomaan tottiskentällä.  Olin kuitenkin mielessäni täysin 100% varma että luvalla se menisi tervehtimään noita ihmisiä empimättä. Eikä se väistänyt ihmisiä kentän laidallakaan se niin mielellään menisi vieraan rapsutettavaksi jos saisi luvan.
Kuitenkin jostain syystä nyt se ottikin painetta ihmisten aiheuttamasta häiriöstä ja yritti purkaa sitä ääntelemällä.
Asiaa on väännelty ja käännelty monen tahon avulla ja päätimme että Nitro kisaa seuraavan kerran kun tunnepuoli ollaan tasoitettu. Eli heitimme tavoitteet BH:sta ja Tokosta kaapin perälle pölyttymään, eihän meillä ole muuta kuin aikaa.

Sunnuntaina pistin treeneissä stopin tuolle ylimääräiselle räksyttämiselle. Hallilla ei ollut muita kuin kämppis meidän lisäksi. Puhtaasti vaan kielsin ja annoin hieman fyysistäkin palautetta ääntelystä. Ei se sitä edes toisaalta tehnyt kuin kerran. Sain huomata kuinka paljon olemme edenneet lyhyen ajan sisällä. Vinkuminen on jäänyt paljon vähemmälle, tuo koira pystyy jo huokaisemaan treeneissä eikä se käy jatkuvasti kierroksilla. Se ei vedä itseään täysin piippuun lyhyistä harjoituksista vaan oikeasti on alkanut keskittymään siihen tekemiseen eikä aloita ääntelyään jos epäonnistuu vaan uskaltaa yrittää uudestaan, äänettömästi.
Suurin ongelma on ollut kiihdyttävät liikkeet kuten seuruun juoksuosuus ja hypyn toteuttaminen, nämä kuitenkin suoritettiin hienosti hiljaisesti.

Hienon keväisen päivän lisäksi tänään käytiin tekemässä pellonreuna tottista. Oli aika mahtava treeni. Kummallakin aivan loistavat fiilikset, kenties lämmittävän auringon takia. Ei kuulunut ylimääräisiä äännähdyksiä molemmat teki täysillä ja mikä tärkeintä lopettaessa molemmilla oli vielä fiilistä jäljellä. Eikä Nitrokaan ollut saamassa sydänkohtausta vaikka treenailtiinkin hieman pidempää pätkää. Innolla odotan ilmojen lämpiämistä ja muiden lajien aloittamista. Vitsi että ollaan molemmat kaivattu hakuilua, esineruutua ja jälkeä. Kouluakaan ei ole jäljellä kuin parin hassun työssäoppimisen verran. Sitten pitäisi jo tietää mihin suunnataan Nitron kanssa seuraavaksi. 
Kuten meille muuan ihminen sanoi, pikkasen vielä kuria niin mestarit on lavalla!




1 kommentti:

  1. Olipa kivaa tekstiä ja mielenkiintoista luettavaa. Meillä homma meni vähän toiminpäin. Melkosen pitkään kielsin ja sammutin Vilkulta kaiken röyhkän käytöksen, hyppiminen, näpsyt, varastaminen, haukkuminen... Arjessa niin helppo ja mukava koira oli treeneissä ihan superhyper kohtelias joka kyllä tarjosi juttuja, mutta ei ollut mistään varma sitten yhtään.

    Yritä siinä sitten selittää treenikavereille että ei, tätä bortsua ei ole lyöty, olen vain kieltänyt sitä "riehumasta". Puolisen vuotta on mennyt ja nyt Vilkku leikkii. Se hyppii minua vasten ja siitä lähtee ääntä. Mutta kyllä se duuniakin vaati. Veikkaan, että jos en olisi sitä kaikkea potkua heti alkajaiseksi kitkenyt, niin moottori olisi käynnistynyt sieltä itsekseen ja ajallaan :D

    Tsemppiä teille :)

    VastaaPoista