torstai 11. elokuuta 2016

Muutoksen tuulia



Niin siinä vain kävi. Valmistuin eläintenhoitajaksi ja jätin hyvästini Kannukselle. Mulla oli aivan järkyttävä halu jäädä keski-pohjanmaalle, mutta päätin kuitenkin lähteä hetkeksi kotiin ja katsoa mitä työelämällä olisi tarjota.
Sain melko pian kutsun Eläinavustajan työhaastatteluun ja siitä se pyörremyrsky alkoi.
Muutin aivan uudelle paikkakunnalle ja 1.7 minusta tuli virallisesti Nokialainen.
Pyörin paljon "tulevalla työpaikallani" ja odotin ehkä eniten alkavaa työjaksoa. Olihan se ainoa syy miksi ikinä muutinkaan tähän suuntaan Suomea.
Valitettavasti elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan. Sinä samaisena päivänä kun minun piti virallisesti aloittaa sain pyörtää pääni ja päädyin jättämään paikan taakseni.
Tämän päätöksen jälkeen ja hieman ennenkin sain huomata kuinka paljon, jopa puolituntemattomat ihmiset halusivat tukea ja auttaa, Olin ihan liikuttunut siitä, kuinka ihmiset oikeasti välittivät, vaikkeivat edes tunteneet. Tästä saankin kiittää kaikkia, jotka ovat vaikeana hetkenä antaneet minulle viisaita sanoja ja pitäneet järkeni oikealla tiellä. Niin se vaan meni en taipunut enkä katkennut.

Nyt sitä ollaan työttämänä, täysin vieraalla paikkakunnalla. Mulla oli täysin varma tulevaisuuden suunnitelma ja näin siinä kävi, etten tiedäkään enää tulevaisuudestani mitään.
Työttömyys on se viimeinen asia mitä haluaisin tehdä, mutta nyt ei ole vaihtoehtoa. Hakemuksia lähti jo edellisenä iltana ennen "irtisanomistani" (jos niin voi sanoa, kun ei työsopimusta koskaan kirjoitettu) Eivätkä ne ole tuottaneet sen suurempaa tulosta.
Hieman on jo mietityttänyt jatko-opiskelut, mutta suurena kysymysmerkkinä on ala. Mitä kannattaisi opiskella, mikä voisi olla se oljenkorsi, jos siltä omalta alalta ei löytyisikään tulevaisuutta?

Pitkien yksinäisten päivien seurauksena päätin ilmoittaa paikalliseen facebook sivustoon, että jos ihmiset haluaisivat voisin valokuvata ja järjestää koulutuksia pienimuotoisesti. Niinhän siinä kävi, että sain pian huomata, että yksityisviestini täyttyivät pian innokkaista osallistujista.
Pari kertaa olen käynyt jo treenaamassa yksittäisten ihmisten kanssa ja pian olisi tarkoitus pyörittää pari kertaa viikossa porukkatreenejä. Voi vitsi miten kivaa on treenata niin, että siellä kentällä on joku muukin silmäpari. Pystyy vaihtamaan mielipiteitä ja ratkaisemaan pulmia eri kanteilta. Onneksi avasin suuni. Nyt minulla ei ole syytä jäädä makaamaan vaan joudun potkimaan itseni ylös sieltä kuopasta mihin annoin itseni vajota.
Mikä tärkeintä saan näistä hetkistä "puolituntemattomian" ihmisten kanssa paljon uutta ja tärkeää kokemusta. Tärkeintä olisi saada parit aktiiviset ryhmät pyörimään niin, että vaikka se työkuvio, joskus yllättäisikin pystyisivät nämä ryhmät pyörimään siltikin.
Talveksikin toivottavasti olisi tiedossa sitä treeniseuraa ja mahdollisia kavereita, joiden kanssa vuokrattaisiin vakivuoroja jostain hallista.

Me ollaan Nitron kanssa paneuduttu treenaamiseen taas uudella tatsilla ja edistystäkin on tapahtunut. Kisavalmiita me ollaan, kunhan paikkis saadaan kuntoon. Tahdon vain rakentaa sen kaikessa rauhassa, niin etten potki koiraa siihen kuoppaan mihin se on jo putoamassa. Hetkelliset alkeisiin paluut tuntuvat auttavan Nitroa ja myös itseäni. Ei siellä kentällä tarvitse olla aina niin tosissaan.
Sen takia ollaankin opeteltu kasa uusia temppuja, joita olisi tarkoitus tulevaisuudessa sekoitella sinne tottiksen sekaan. Testattiin me BH -kaaviotakin kasvattajalla ja Nitro suoriutui siitä kuin vettä vaan. Se ylläpiti kontaktin ja teki hienot täyskäännökset. Eiköhän se siitä!
Uusien ihmisten kanssa ollaan tehty treenisuunnitelmiakin ja ollaan sovittu että potkitaan toisiamme perseille, jottemme lipsu niissä.

Välillä tuntuu, että tämä kerrostalo elämä on kaiken sen arvoista. Vaikka kolmanteen kerrokseen tavaroita raahatessa tulee sellainen epätoivoinen olo, että miksi hitossa tähän lähti.
Nitro on ottanut kämpän kokonaan omakseen ja koira on muuttunut silmissä. Se on sisätiloissa paljon rauhallisempi ja koska olemme kaksin, sillä ei ole mitään syytä vahtia tai reagoida rapun ääniin. Meillä kun ei käy sen suuremmin vieraita. Pari kertaa raitapaita yllätti postimiehen, se oli holskulle täysin uutta ja olen ihan varma, että se luuli jonkun tulevan postiluukusta sisälle. Noh nyt siihenkin ollaan jo totuttu. Rappukin on ottanut koiran vastaan hyvin ja emme ole aiheuttaneet sen suurempia häiriöitä kanssaeläjille.

Maastojakin on monenlaisia. Tästä löytyy läheltä niin kaupunki, metsä ja järvimaisemaa. Monipuolista maastoa ylä ja alamäkineen sekä tasaisia alueita. Ollaan pariin kertaan tahallaan eksyttykin täällä vain löytääksemme jotain uutta ja mielenkiintoista.
Koirakavereita meillä ei sen suuremmin ole, vasten omia periaatteitani olen käynyt koirapuistossa sillon tällöin juoksuttamassa Nitroa irti, kun taajamaa alueella se on hieman kyseenalaista.
Siellä holsku pistikin "tyttöjen" kanssa leikiksi ja niiden yhteiselo sopikin hyvin. Lähdemme puistosta aina jos paikalle saapuu uroksia, sillä niiden kanssa en ota riskejä, ihan vain varmuuden vuoksi.
Vaikka me tästä elämäntavasta tykätäänkin niin täytynee sitä tasaisin väliajoin käydä 'maalla' nollaamassa päätään ja elämään hieman pellossa.

Onneksi alamäkien jälkeen löytyy myös ylämäkiä ja tästä mekin lähdetään uuteen nousuun! :)











1 kommentti:

  1. Onnea valmistumisen johdosta ja ihana tuo jumppavideo! :)

    VastaaPoista