maanantai 3. lokakuuta 2016

Hieman kuria & mustavalkoisuutta



Sain aikaiseksi muuan ryhmässä keskustelua treenaamisestamme. Keskustelu oli pääsääntöisesti erittäin rakentavaa sekä ajatuksia herättävää.
Mulla on käsissä erittäin aktiivinen, miellyttämishaluinen ja vietillinen peli. Olen monesti aloittelevana ohjaajana ollut sormi suussa tuon kanssa. Koiran ollessa nuori minulle sanottiin, että odota että se rauhoittuu palkitse sitten, palkitse ruoalla, jos kiihtyy lelusta. Etenimme hetken tämän keinon avulla, mutta pian ohjaajakin tajusi, että täytyyhän sitä leikkimistä oikeasti opetella, eikä vain edetä sieltä mistä aidassa on portti.
Piippausta, haukkumista, lelun varastamista. Loputon noidankehä tuntui pitkältä ja raskaalta. Välillä oli parempia kausia, toisinaan tuntui että kaikki treeni valui sormien välistä.
Ohjaajalle on toitotettu ole mustavalkoinen, pidä kuria yllä. Hio sitä timanttia, niin teitä ei pysäytä mikään.
Jotenkin vain se pentuiän sähläys jäi päälle ja yritettiin me hetki vääntääkin asioita sen kautta uusiksi. Vaikka oma ihanne aktiivisuudesta on kontaktia ja keskittymistä niin silti, kentälle eksyi aina erittäin korkeaviettinen ohjaaja.
Sitten ihmeteltiin miksi koira hermostui ja vähän, jopa huolestui tekemisestään. "piip piip" kuului joka aloituksessa ja liikkeessä, Joku viisas sitten sanoikin, että ohjaajan pitää rauhoittua ja esittää asiat mustavalkoisesti. Ei riehua siellä kentällä ja aiheuttaa koiralle päänvaivaa.

En itse olisi uskonut, mikä muutos voisi tapahtua pelkästään käytöksen muuttamisella. Jo seuraavana päivänä tuosta "huonosta" treenistä. Mulla oli aivan eri koira matkassa. Kenties yönaikana oli tapahtunut jonkinlainen vaihto-operaatio. Ei yhtäkään piippausta, eikä hermostunutta haukahdusta.
Mistä tälläinen muutos?
Sen sijaan että koira vietiin kentälle riehuen ja muka "tunnetilaa" ylläpitäen. Mentiin kentälle rauhassa, pysähdyttiin ja palkkailtiin keskittymisestä ja kontaktista. Kun nämä asiat toimi, lähdettiin tekemään treeniä.
Tiedän että Nitro on erittäin kiinni lelussa ja laumapalkkaus on tuntunut aina enemmän kuin mahdottomalta. Mutta nyt kuukauden päivät ollaan myös otettu kunnolla laumaakin treeneihin ja pikku hiljaa olen nähnyt kuinka raitapaita jopa vastaanottaa kyseistä palkkausmuotoa.
Sen lisäksi jokainen treeni ajatellaan ennen kentälle menoa, jos otan seuraamista niin sitten otetaan sitä eikä sotketa asiaan mitään ylimääräistä. Monesti jään hinkkaamaan asiotia ja ajaudun treenaamaan ihan liian pitkiksi ajoiksi, jonka seurauksena motivaatio kärsii ja treenihetki ei olekaan niin tehokas kuin ajateltiin.
Tällä hetkellä olen todella tyytyväinen meidän treenihetkiin. Koira on innokas ja haluaa työskennellä minulle, muttei kuitenkaan vedä asioita yli. Olen jopa pystynyt vaatimaan asioita uudelleen suoritettaviksi ilman että koiralle tulee huolta epäonnistumisesta.
Nykyään kentällemenot ovat ainakin näin keskenään treenattuna hiljaisia ja keskittyneitä, pikku hiljaa hyvä tulee, eikö?

Ohjaaja koki myös valaistuksen kurin puutteessa arjen tiimellyksessä. Vaikka meidän ollessa kaksin Nitro on aivan täydellinen, huomaamaton yksilö on se täysin erilainen kun vierailemme maalla, jossa osa ihmiset sallivat asioita enempi ja vähempi. Suurin herätys tapahtui kun Nitro karkasi käskyn alta suoraan ohi kulkevien ihmisten luokse.
Otettiin sitten liina avuksi ja tottelemattomuudesta tuli palaute, aluksi koira oli hämmenytynyt. Olinhan minä ohjaajana toiminut jo pitkään eri tavalla tässä ympäristössä. Jotenkin maalla vain antaa koiran elää hieman pellossa ja huomaamattaan antaa koiran rellestää mielensä mukaan.
Ero alkaa olemaan jo käsinkosketeltava. Käskyjä ei tarvitse enää useammin edes tehostaa kun varoituksesta korvat palaavat ja kuulo alkaa toimia.
Edistyksestä kertoo se, että Nitro kuuntelee vaikka isäni olisi läsnä. Yleensä oma isäni on suurin häiriö, Nitro rakastaa tuota kyseistä henkilöä yli kaiken, jopa mun käskyjen.
Tapansa mukaan Nitro yleensä riehaantuu nähdessään isäni ja menee lattiasta kattoon. Kielsin käytöksen ja käskin koiran maahan, vaikka isäni yritti kaikkensa sabotoidakseen suorituksen mm. houkuttelemaalla koiraa sipseillä. Nitro pysyi maassa ja piti korvat päässä.

Kisaaminen tuntuu edelleen kaukaiselta haaveelta, mutta eiköhän me talvikautena saada edes jotain aikaiseksi. Miksei aikaisemminkin. Nyt keskitymme rauhassa vahvan yhteistyön rakentamiseen, sekä kuriin ja mustavalkoisuuteen, jotka ovat meidän uudet avainsanat kentällä.
Yksin treenaaminen aiheuttaa paljon harmaita hiuksia, eiköhän mekin löydetä joskus treeniseura, jonka kentällä voisi käydä hieman aktiivisemmin treenaamassa.
Toki ylä- ja etenkin alamäet kuuluvat treenaamiseen ilman niitä edistyminen olisi mahdotonta, ilman epäonnistumisia ei koskaan pääse myöskään kouluttamaan!








Ylemmässä videossa testailtiin palkattomuutta, täykkärit eivät olleet parasta itseään mutta koiran fiilis oli treenissä se mitä haettiin. Alempi pätkä onkin tältä päivältä ja sisältää paljon nykyistä tilannetta. Haukkuminen on pikkuhiljaa jäänyt taakse, mutta tuo piippaaminen on aika jäätävää. Pikkuhiljaa me etenemme tavoitteitamme kohden ja eiköhän sekin päivä tule, kun tuo raidallinen sulkee äänensä ja alkaa työskentelemään ilman sen aiheuttamaa häiriötä.

4 kommenttia:

  1. Hieno asenne teillä. :)

    Piippaaminen on hankalaa, vanhemmalla bortsulla sitä on helposti jos on liian kierroksilla. Kannattaa oikeasti miettiä sitä jos tossa vaiheessa äkkiä se äityy pahaksi. Alkuun nostatin sen liian korkealle mihin sen pääkoppa ei kykene. Junnua ei taas saa nostatettua sellaiseen vireeseen, että piippaisi. Jotkut tekee myös sitä jos koira piippaa, palkka poistuu eli menet itse kauemmaksi. Luopumisen kautta on saanut jonkun verran keskittyneisyyttä ja ei ole piipannut.
    Lelu jätetään maahan ja kun sivulla keskittyy hyvin mahd. leuka menee vähän kiinni niin pääsee lelulle. Sitten kun kestänyt hiljaa olla sivulla ilman käskyä seuraamaankin. Lisäksi sivulla ja seuratessa oon häirinnyt heiluttamalla lelua pään vieressä esim leikin jälkeen. Vaikkei olisi ahne niin syöminen on hyvä mittari onko oikea vire, itse vaihtelen lelua ja namia riippuen liikkeestä. Kehääntulot sujuu parhaiten kun annan tarjota seuraamista ja siitä palkkaa -> jos lähtee rynnimään pysähdys ja kun taas seuraa (tarjoten) matka jatkuu.

    Kaukoissa tai muualla voi tehdä myös ensin namista luopumista ja sitten kun katsoo suhun tai muualle namin sijaan saa palkan. Eli joutuu siinäkin keskittyä ennen palkkaa.


    Käännökset näyttää aika samalta kuin mitä mun nuoremmalla. Tekisin tokossa ainakin vähän lyhyempää askelta ja työstät itse kunnolla käännöksen että ehtii mukaan. Kun katsoo tokon huippujakin ei ne käännöksiä mene täysiä ja koira yritä pysyä perässä, tärkein että koira ehtii työstää käännöksen. Tottiksessa toki eri, siitä hankala kun eri kriteerejä lajeissa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kattavasta vastauksestasi.
      Luopuminen on meillä vaiheessa, kyseisen yksilön on kauhean hankala luopua asiosta ja varmasti osittain liittyykin piippaukseen. Ruoasta luopuu yleensä hyvin, mutta lelu on aina vaikeampi.
      Varmaan täytyy intoutua ottaman vähän luovemmin näitä luopumisia 😊
      Käännöksissä voisin kyllä itse olla hitaampi, meidän päälaji on toko mutta koira on rakennettu vähän molempiin, että ei suljeta sitä pk-puolta pois jos joskus siitä innostun.

      Poista
    2. Oon huomannut, että jos jokin asia on yhtään epäselvää sekin saa tuon piippaamaan kun turhautuu. Tärkein on varmaan ollut mielentila minkä saa luopuessaan. Oikean puolen sivulletulon kanssa taas ei suju yhtä hyvin pitää namia tai lelua luovuttavana, kun ei ole niin varma asia. Ja lelusta irrottaminen on myös ollut merkittävä, irrottaa käskystä ja saan laittaa sen rauhassa kuonon edestä taskuun. Ettei jää kierrokset kattoon lelun napatessa. :)

      Tokossa pisteitä lähtee helposti ääntelystä ja jos tekniikassa on moitittavaa. Pk puolella ei kai niin tarkkaa ole. Mielummin otan kuitenkin vähän pisteitä siitä, että tekee vietikkäästi ja tiiviisti. :D

      Meillä on aika samalla tavoin pk- puolelle joskus myöhemmin kisaamaankin, mutta tokoa enemmän ja tavoitteellisemmin.

      Niin ja käännöksiä oon tehnyt ilman koiraa piirtäen 90 asteen kulman hiekkaan eikä saa kävellä kulman sisään. Kun siihen löytyy hyvä rytmi samaa koiran kanssa ja katsoo että kääntyy aina kulmassa. Ennakoivana voi olla myös katse käännöksen suuntaan.

      Poista
    3. Oon huomannut, että jos jokin asia on yhtään epäselvää sekin saa tuon piippaamaan kun turhautuu. Tärkein on varmaan ollut mielentila minkä saa luopuessaan. Oikean puolen sivulletulon kanssa taas ei suju yhtä hyvin pitää namia tai lelua luovuttavana, kun ei ole niin varma asia. Ja lelusta irrottaminen on myös ollut merkittävä, irrottaa käskystä ja saan laittaa sen rauhassa kuonon edestä taskuun. Ettei jää kierrokset kattoon lelun napatessa. :)

      Tokossa pisteitä lähtee helposti ääntelystä ja jos tekniikassa on moitittavaa. Pk puolella ei kai niin tarkkaa ole. Mielummin otan kuitenkin vähän pisteitä siitä, että tekee vietikkäästi ja tiiviisti. :D

      Meillä on aika samalla tavoin pk- puolelle joskus myöhemmin kisaamaankin, mutta tokoa enemmän ja tavoitteellisemmin.

      Niin ja käännöksiä oon tehnyt ilman koiraa piirtäen 90 asteen kulman hiekkaan eikä saa kävellä kulman sisään. Kun siihen löytyy hyvä rytmi samaa koiran kanssa ja katsoo että kääntyy aina kulmassa. Ennakoivana voi olla myös katse käännöksen suuntaan.

      Poista