lauantai 25. helmikuuta 2017

Arjen pyörteissä

Lupasin kirjoitella ja siihen se näyttää jääneen.
Jotenkin vain imeydyin tähän uuteen "flow:hun" joka vei mukanaan vähän kuin väkisin.

Ensimmäiset viikot sujuivat tutustuessa koiriin, sekä kennelin rutiineihin. Lähinnä siivoushommiin kuten aina. Kahden viikon työrupeaman jälkeen jaettiin koirat, aluksi sain saksanpaimenkoiran pennun, joka vaihtuikin pian malinois urokseen.
Hieman jännitin vaihdosta, että mahtaako Nitro hyväksyä tuota maligaattoria ollenkaan reviirilleen.
Kotiin oli asennettu koiraportit valmiiksi, laskin projektin sisälle. Nitro näytti kummastelevan tätä vaihdosta, miksi mamma toi kilpailijan, pennun sijaan.
Hetken pojat haistelivat toisiaan hieman jännittynein elkein, mutta pian molemmat rentoutuivat ja selvästi sopivat, että kunhan molemmilla on oma puolensa niin riitaa ei tarvittaisi.
Projekti oleskelee pitkässä eteistilassa, Nitro olohuoneen ja keittiön puolella.
Onneksi jo alkujaan talossa on näinkin tervepäinen uros, ettei tälläisestä vaihdoksesta tarvinnut tehdä sen suurempaa numeroa. Vaan se hyväksyttiin mukisematta.





Pojat ovat olleet sopeutuvaisia kavereita, molemmat matkustaa autossa hiljaisesti, osaavat kävellä remmissä ohittaen niin ihmisiä kuin koiriakin,
Aluksi oli tarkoitus matkustaa hiihtolomalle ilman projektikoiraa, mutta tilanteet elää ja kävin noutamassa tiistaina kaverin mukaan maalle järkyttymään maatilan arjesta, sekä sukulaisten koirista.

Täällä on tullut myös kokeiltua, että pojat kulkevat remmissa yhdessäkin, joten tulevaisuuden lenkitykset helpottuvat kun ei tarvitse juosta erikseen noiden kanssa.
Lasken jätkiä lenkin aikana vuorotellen vapaaksi, jolloin molemmat pääsevät vähän purkamaan energioitaan. Molemmat osaavat edetä lenkillä hyvin toisiaan ärsyttämättä, vaikka toinen osapuoli joutuukin olemaan kiinni.
Treenaamaan ei olla vielä projektin kanssa päästy (muuta kuin perusasioita), mutta siihenkin on tulossa muutos kunhan pääsemme koulussa teoriat lävitse. 
Projekti on yllättänyt omalla olemuksellaan jo kotiväen, se ei hypi vaan kerjää rapsutuksia kauniisti istuen tai selällään maassa, se kiipeää sohvalle viereen ja laskee pään lähinmäisen rapsutettavaksi ja kuinka hienosti me tutustuttiinkaan siskonpoikiin niin ulko- kuin sisätiloissa. 
Olen myös huomannut että vihdoin tuo koira on alkanut pitämään  minua "omana" ihmisenään ja se seuraakin hienosti perässä kuin varjo.


Nitron kanssa treenit ovat ottaneet hieman takapakkia. Olimme avoimissa ovissa esiintymässä ja voi sitä kitinän ja haukkumisen määrää. Ohjaajana tiedän, että jännityksen alkaessa muutan toimintamallejani niin, että ääntely on aina odotettavissa. 

Kuinka vaikeaa on muuttaa omia tapojaan? 
Ollaan kuitenkin edistytty joissakin osa-alueissa.
Seuruu on nykyään suht hiljaista, lukuunottamatta piippausta, joka tapahtuu lähinnä aloituksissa. Nykyään jopa jää esimerkiksi paikkikseen aloilleen vaikka vieressä treenattaisiin toista koiraa.
Suurin edistysaskel oli huomattavissa kun kaveri treenasi luoksetuloa omansa kanssa niin "tänne" -käsky ei aiheuttanut Nitrossa edes hätkähdystä. Se ei myöskään kertaakaan harkinnut treenin aikana juoksevansa toisen koiran palkalle tai vapauttanut itseään toisen ohjaajan hihkaisuista. 
Omassa työskentelyssä on paljon kehittymisen varaa vielä, mitä selkeämmin toimin ja muistan merkitä Nitrolle sen oikean käytöksen niin sitä todennäköisemmin ääntelyä ei esiinny.
Nappasimme myös otettua videoita, joten todisteaineistoakin löytyy.
Yritän kirjoittaa jonkinlaista treenisuunnitelmaa, sillä tämän kevään ja kesän aikana olisi toivottavaa tehdä niitä tuloksiakin, eikä vain pyöriä noidankehässä ilman sen suurempaa tarkoitusta. 



Raitapaita on ottanut koulunkäynnin tosi hienosti, aamuisin käydään pikaisella ulkoilulla ja projektikoiran vaihdoksen myötä innostuttiin lenkkeilemään aamuisin kouluun projektin kera. Koulupäivien jälkeen alkaakin sitten Nitron oma-aika mamman kanssa. Yleensä vietän päivät toki aineesta riippuen projektikoiran kanssa, joten Nitrolle onkin sitten omistettu koulun jälkeinen aika, joko treenaten, temppuja opetellen tai lenkkeilen. 
Kokemäki on alkanut jo tuntumaan ihan kodilta, Nitrolla on vielä vähän totuttelemista. Sehän asui ennen kolmannessa kerroksessa ja järkytys oli suuri, kun ikkunasta näkee ohikulkijat, sekä leikkipuistossa juoksevat lapset. 

Arki pyörii aikalailla koulun, sekä koirien ympärillä, eikä aikaa tunnu jäävän mihinkään muuhun.
Nyt ollaan kuitenkin vietetty viikon verran "talvilomaillen", lenkkeilty useita tunteja päivässä, sekä opeteltu molempien koirien kanssa erilaisia temppuja. Kyllä se kaksi koiraa näyttää menevän ihan hyvin, vaikka alkuun tuli sellainen olo, että miten tästä selvitään.
Projektin kotiutuessa, sekä lenkityksien helpottuessa huomasi ettei tässä olekaan mitään ongelmaa. En ole kuitenkaan toista koiraa varmasti hankkimassa "pysyvästi" vielä vähään aikaan.
Nitrolla on tavoitteet kisarintamalla, ennen kuin niiden saavuttaminen on mahdollista ei toiselle koiralle "ole sijaa" omassa elämässä.
Alan jo huomata kuinka molemmat koirat ovat rentoutuneet loman aikana, stressi vähenee kummasti kun on rutiininomaiset lenkit, joiden aikana pääsee kuluttamaan höyryjä, iltaisin vietetään aivoriiheä ja molemmat saavat iltaruokansa uusia temppuja läpi käydessä.
Kyllä voin olla tyytyväinen lähdettyäni opiskelemaan, vielä kerran.
Toivotaan, että mielipide pysyy samana koko opiskelun ajan!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti