perjantai 30. maaliskuuta 2018

Kadonnutta treenimotivaatiota etsimässä.


 Kolme viikkoa sitten eksyin Turkuun, William Halinin hakutreeneihin.
Ensin jännitin aivan hirveästi, me ei olla treenattu sitten kennellinjan vieraissa porukoissa, aina ollut ympärillä joitain tuttuja.
Ajeltiin Turkuun tunti, pääsin heti maalimiehen hommiin ja tuntui kuin olisin ollut jälleen "kotona." Jännitys kaikkosi hyvää vauhtia, kun sai istua piilosilla.

Päätettiin, että lasketaan Nitrokin kokeiluksi metsään. Se ei ole hakuillut myöskään lähes kahteen vuoteen. Siinä sitten pyörittelin kaikkia kauhuajatuksia, siitä mitä kaikkea voisi tapahtua.
Kaksi pistoa, vaihtoehtoisella hakukoulutuksella, eli koira lasketaan vain irti ja annetaan itse "tajuta" jutun juoni. Ei mitään alkuvalmisteluita, joihin itse olin tottunut. Ei koiraa sivulle ja lähetystä metsään. Siinä sitten mietin, mahtaako muistaa kun poistetaan kaukaisesti tutut "vinkit" kuvioista.

Mutta p*rk*l*, raitaherra pinkoi suoraa takalinjalle, yhtään pysähtymättä. Valehtelemassa meni alle 15 sekunttia kun radiopuhelimessa soi hälytys, koira oli löytänyt maalimiehen.
Siinä sitten tuli mietittyä, miksi me harrastetaan Tokoa, kun tuo syttyy toisesta lajista näin paljon enemmän?
Sitä en kiellä etteikö se Tokosta tykkäisi, aina yhtä innolla tekemässä asioita, mutta puolivillainen totuushan on se, että me ollaan "kisatavoitteisesti" treenattu kohta kaksi vuotta, edistystä on tapahtunut huimasti, muttei me vieläkään kokeisiin mentäisi, jos ei ihmettä tapahdu ja koira löydä hiljaisuutta. Tottakai PK-puolella tulee miinusta ääntelystä, muttei mielestäni niin rankalla kädellä kuin Tokosta.

Parin treenikerran jälkeen aloin etsimään aktiivisesti Someron ympäriltä treeniryhmää, johon voisimme liittyä. Samalla ilmottauduin kahden eri seuran jäseneksi ja näillä näkymin tullaan treemaan kahdessa eri hakuryhmässä.

Pohdin, löytäisimmekö ryhmää jossa osattaisiin johdattaa minua, todella osaamatonta ohjaajaa (liittyen pk-lajeihin), eteenpäin. Sekä kertoa, miten tuollaista lähes "valmista" pojankloppia tulisi viedä eteenpäin.
Sen lisäksi olen hieman huolissani, löydetäänkö me maalimiehiä, jotka osaavat käsitellä äärettömän kiihkeää koiraa, joka menee haukulle sellaisella raivolla etten toista ole vielä nähnyt.
Eihän tuo ikinä kajoa maalimieheen sopimattomasti, mutta se on erittäin röyhkeä eläin, kun mamma seisoo keskilinjalla ja on metsässä "vieraan kanssa," jos palkasta näkyy jotain, sehän menee ja varastaa sen.
Viime kesänä se teki pari muistutus juttua hausta, kasvattileirillä. Silloin kyllä maalimiehet sanoivat, että käyttäytyi erittäin korrektisti palkkojen ollessa piilossa.

Joten mitä tehdä, jos haku ei lähdekään käynnistymään?
Meillä on varalaji, metsäjälki. En tiedä, miten Nitro on jäänyt paitsioon esineilmaisussa jäljellä, kun projektikoiralle opetin 
aiheen hyvinkin nopealla tahdilla ja sen ilmaisu oli mielestäni aivan mahtava, joten raitapaita on nyt kohta viikon harjoittanut myös kyseistä taitoa. Kyllä se siitä.

Meillähän on periaatteessa tottis kunnossa (lukuunottamatta ääntelyä liikkeiden välissä), sekä esineruudusta se on ainakin osannut vuosi sitten suunnilleen tekniikan.
Mielenkiinnosta jäädään seuraamaan mitä näistä "kursseista" tullaan saamaan irti, metsäjälkeenkin löydettiin ryhmä ja päästään siinäkin starttaamaan ensikuun alussa.

Tokokurssillekin osallistutaan Toukokuussa ja toivotaan että saataisiin edes se TK1 tehtyä, jos saadaan tunnetila viimein hiottua kuntoon. Liikkeethän tuolla on hallussa.

Valmistuin Joulukuun lopulla projektikoiralinjalta kiitettävin arvosanoin ja itse näytöstä sain suullisena palautteena. "Jatka samaan malliin, sun koiranlukutaitoa kentällä on ilo katsoa."
Palautteen antoi vielä kaiken lisäksi ihminen, joka on jonkin verran pyörinyt virkakoirien parissa, joka antoi minulle aivan uutta itsevarmuutta siihen, että saatan oikeasti jopa olla "hyvä siinä asiassa mitä teen"

Edelleenkin haluaisin tehdä projektikoirien koulutuksesta ammatin, mutta kokemusta täytyisi kartuttaa vielä pitkän tovin verran. Joten päädyin valmistumisen jälkeen muuttamaan Somerolle ja asunkin nykyään kämppiksenäni Lohdunkantaja,
Nitro on rakastunut Jonnan valkkariin Nuuttiin aivan korviaan myöten ja tämän myötä palannut jonnekin menneisyyteensä "pentuna" se leikittää ja "hoivaa," jopa päästää valkkarin viereen nukkumaan, mitä se ei sallisi miltään muulta koiralta.

Näillä näkymin on siis tulossa erittäin aktiivinen kesä koirarintamalla. Toivotaan, että se tuottaisi tulosta halutulla tavalla ja mekin altaisiin vihdoinkin tahkoamaan tuloksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti